Olinpa mallina

Hihhhhihhiiii!
Tuossa pari viikkoa sitten olin auttamassa joukkuekaveria. Malleilin siis hänen portfoliotaan varten!

Huisia!!!!

Sain pestin sen takia koska suostuisin siihen! Thih. Hyvin mut tunnetaan että pitää aina olla kokeilemassa kaikkea, ja että ei taida olla tempausta tai kuvauksia mihin en suostuisi! Ha ha haa!!!

Tämä kuva on siis se mikä päätyi portfolioon saakka, muita kuvia en ole itsekään vielä nähnyt!

Hih jee!

Mahdollisesti ensi viikonloppuna lisää kuvauksia toisen tyypin kanssa, jos en ole lähdössä pikavisiitille Helsinkiin.

Onneksi on kaikenlaisia kivoja juttuja ettei tarvitse ahdistua siitä ettei tiedä yhtään mitä tekee esimerkiksi vaikka ensi kuussa (paitsi sain samaisesta syystä eilen ahdistuskohtauksen)

Blogin puolella hiljaista, mutta...

Olen tehnyt kaikkea ja en ole tehnyt mitään.

Mutta lääkärin määräyksestä? Eikö se silloin ole sallittua?

En siis ole tehnyt mitään järkevää, kuten hoitanut lakiasioita tai etsinyt töitä tai maksanut laskuja tai edes siivonnut kotia. Asioita mitä pitäisi tehdä.

Tosin olen sitten nähnyt paljon ystäviä, käynyt tapahtumissa ja konserteissa, mökkeillyt, käynyt treeneissä, kampaajalla, hoidoissa, hierojalla, laittanut kirpputorille tavaraa, ollut kuvattavana kaverin portfolioon, suunnitellut toisen kaverin kanssa muutamia kuvauksia, muuttannut siskoa, hommannut tatuointiajan, katsonut nauhalta (miltä nauhalta???) koko kesän ajalta tallennuksia sarjoista ja elokuvista, syönyt hyvin ja huonosti, nukkunut hyvin ja huonosti, syönyt tai ei syönyt lääkkeitä, käynyt mielenterveyskeskuksella ja lääkärissä juttelemassa monesti, saanut sairaslomaa syyskuun loppuun psykiatrin aikaan saakka, juonut ja juhlinut enempi kuin viime vuonna yhteensä (hyvä tai ei hyvä), ollut talkoissa keräämässä rahaa joukkueelle, harkinnut neljännen kissan hommaamista, askarrellut hamahelmistä kaikkea (addiktoitunut siihen), laittanut autoa kuntoon että sen saisi myyntiin, sienestänyt, korjannut eteisen oven, nukkunut lattialla/sohvalla sillä sänky käyttökelvoton, kokenut jatkuvaa pääkipua, ollut kuumeessa...

Ja en omasta mielestäni ole tehnyt mitään. Huoh... Ei kumma että oli työuupumusta jos en osaa sairaslomallakaan rauhoittua!!!

Pään kun saisikin sairaslomalle käskemällä. Ei se raukka vaan osaa. Käy ylikierroksilla jatkuvasti. Yritä siinä sitten suunnitella elämään tarkoitus, eli keino ansaita leipänsä, kun pää ehdottelee että mene vaikka roskakuskiksi, tai lääkäriksi, tai kampaajaksi, tai puusepäksi, tai ravintolanpitäjäksi tai tai tai... Siis ei edes sellaisia mitä oikeasti haluaisin tehdä (mutta voisin tehdä)! Mutta kun pääni mukaan jotakin olisi nyt tehtävä, ei tälleen kotona saa lorvia tekemättä mitään. Vaikka lääkäri niin käskisi. Huoh...

Nyt tosin kun tietää että ainakaan Joensuussa ei ole paljoa töitä rakennusinsinöörille, voi olla että tulee lähtö muualle. Mies kun päässee melko helppoon sisäisellä siirrolla muihinkin kaupunkeihin.

Saas nähdä...

Nyt tosin on syksylle vielä paljon tekemistä Joensuussa, joten toivottavasti lähtö ei tule ihan hetkessä! (asunnon myynti pitänee huolen siitä, ainakin minun kohdallani)

Ps. Toivon että malttaisin avata koneen hieman useammin kuin kerran kuussa. Paljon olisi tännekin jaettavaa ja kerrottavaa ja näytettävää!

Pps. Olen tällä hetkellä ihan kunnossa ja melko onnellinen. Hengähdystauko tekee ihan hyvää!

Silence

Olen ollut siis loman jälkeen sairaslomalla, taas. Kun vaan ei jaksa. Ja pakkohan ei ole jaksaa. Sen alan tässä vähitellen oppimaan.

On pyöritty hoitajilla ja lääkärillä ja psykiatrille aika syyskuussa.

No töistä laittoivat sitten hyvän pommin tänään.
Irtisanoivat.

Onko oikeutettua vai ei, selvitys vielä kesken, mutta pahasti haiskahtaa että sairaslomalla masennuksen takia oleva irtisanotaan taloudellisista ja tuotannollisista syistä. Phuh huh minkä porsaanreiän ovat kaivaneet. Muitahan siis ei irtisanottu ja minun jälkeeni yritykseen on tullut kolme työntekijää.

Eikä kiitostakaan herunut. Ja vaikka eivät olisi edes kiittäneet, mutta edes jotain! Oli kiva että olit täällä? Vaikka kahvit taukohuoneessa? No mut ei. Sekin kertoo että ei ihan puhtaat jauhot ole pussissa eikä yrityksessä osata hoitaa mitään asioita oikein.

Toisaalta ehkä hyvä näin. Pääsen kuitenkin liiton rahoille ja irti tuosta yrityksestä.
Tulevaisuuden miettiminen tulikin hieman nopeampaa kuin olin arvellut.

Tälläista siis tänne.

Ensi kerralla lupaan että jotain pirteämpää!

Vaikkapa sitten niistä 7 kenkäparista mitkä olen kahden kk sisään varastooni haalinut! ;D

Viime viikolla, nyt ja ensi viikolla

Heippa hei! 

Täällä oltu siis sairaslomalla, masennustila lukee diagnoosina mutta väitän ennemmin työuupumusta. Mieli suhteellisen hyvä, mutta ei vaan jaksa.

Viime viikonlopun Savitaipaleen pelikin meni siis benchinä,  mutta se oli kyllä silti erittäin valaisevaa!

Kuva: Carlos Marko-Tapio. Derbypictures.fi

Kuva: Carlos Marko-Tapio. Derbypictures.fi

No onneksi huomenna on rokki ja siellä derby-peli johon vihdoin ja viimein voin itsekin osallistua =)

Jännittää tosin enkä ole pakannut tai valmistautunut, mutta eiköhän se tästä. Onneksi alkuviikosta venähtänyt ranne alkaa pikku hiljaa parantua.

Uusi tukka ja derbysuoja rannetukena

rokkitennarini!

Mutta parasta ikinä. Me lähdetää takas Tokioon ensi viikolla!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! En voi hehkuttaa tätä tarpeeksi! Lennot hommattiin vajaa pari viikkoa sitten, joten suhteellisen nopeasti tämä päätös sitten toteutettiin!!! Sen kunniaksi oli pakko kirjoittaa edellisen reissun blogi loppuun, josko nyt saisi hieman nopeampaan päivitettyä sitäkin! Yeah! Jippii!!!! Senkin reissun kamat vielä pakkaamatta ja miettimättä ja maanantaina lähdetään Helsinkiin ja viikonloppu menee rokkitohinoissa, joten voi olla että tulee vielä kiire ja hammasten kiristys jossain vaiheessa, mutta en välitä! Kivaa!!!

Eli nyt tulee siis taukoa sillä matkan jälkeen vielä mennään mökille rauhoittumaan hetkeksi ennen arkeen paluuta, mutta jos ehdin ja kiinnostaa niin saa käydä täällä lukemassa matkasta!!!

Not sure...

Olen vähän sekavin tuntein mennyt täällä.

Sekavin tuntein oikeastaan kaikkea kohtaan. Ja toisaalta taas ajatukset selkenee. Ja pää alkaa rauhoittua. Ja ilman lääkkeitä. Ja toisaalta sain lääkäriltä käskyn kokeilla uudestaan litiumia ja sen ohella vielä dopamiinia, unta rauhoittamaan.

Enemmän ja enemmän myös lääkäri alkaa vakuuttua että puhutaan kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, mistä minä ja mun hoitaja ollaan jo puhuttu pitkään. Mutta kun mielen kanssa ei voi tehdä nopeita päätöksiä. Tätä tutkitaan varmaan pitkään vielä.

Lääkärin mielestä voi olla kyse myös mun persoonallisuudesta ja luonteesta kiinni. Taiteilijaluonne hän sanoi. Ja että olen erikoinen. Ainakin siinä mielessä minkä kuvan annan ulospäin itsestäni. Nuori rakennusinsinöörinainen niittilaukku olalla. Nauroin ääneen.

Niinhän minä tähän asti olen aina itselleni sanonut. Minä vaan olen tälläinen, ei tälle voi mitään. Mutta kun nuo huiput ja kuopat alkaa vaikuttaa. Masennuksen osaan jo tunnistaa ja jopa hyväksyäkin sen, ja annan sen mennä ohi. Tiedän että nyt on paha olla, mutta ehkäpä jo ensi viikolla paremmin. Annan sen pahan olon vaan soljua ja maltan jopa käydä töissä tuolloin. Tosin työnteko ei välttämättä kulje tuolloin mitä parhaiten sillä saatan jumittua vain katsomaan ruutua tekemättä mitään. Mutta olen silti elämässä kiinni edes jotenkin, enkä tipahda pois kyydistä täysin niinkuin ehkä joskus aiemmin. Katoan ehkä hetkeksi, mutta tulen taas takaisin. En ehkä heti, enkä huomenna, mutta parin viikon päästä. Ja tiedostan sen synkimmälläkin hetkellä.

Nuo maniavaiheet hankalampia. Rakastan niitä ja sitä tehokkuutta, enkä huomaa sitä edes itse välttämättä. Ja silti nyt olen onnellinen ettei juuri nyt ole esim. koiran pentua hoidettavana tai australian välivuosi muutaman kuukauden päässä, sillä minulla ei oikeasti olisi niihin voimia. Ihania asioita ja toteutettavissa vieläkin, mutta ei juuri nyt. Kaikki maailman parhaimmat ideat ja sata muuta ideaa siihen päälle yhtä aikaa päässä ja pakko toteuttaa ne juuri nyt heti kerralla.

Pari viimeistä viikkoa ovat olleet mittapuullani äärimmäisen tylsiä. Vaikka olen tehnyt vaikka mitä ja ollut vaikka missä (vappua, polttareita, pelaamista ym.), on olo ollut todella tylsä. Koska mitään uutta ei ole tapahtunut. Uusia ideoia ei ole ollut eikä tullut. Kaikki mitä aloitin huipun aikana, on jäänyt kesken enkä jaksa toteuttaa niitä loppuun, esim. vaatehuoneen siivous, kolmen eri mekon ompeleminen, ylimääräisestä romusta pääseminen, matkojen suunnittelu, Japanin kielen opiskelu yms...

Olen aina kuvitellut että tylsistyn nopeasti. Rakastan uusia asioita ja niihin tutustumista, mutta menetän mielenkiintoni nopeasti, sillä aina löytyy lisää jotain uutta ja erilaista. Mutta tämä saattaakin johtua maniasta? Tai sitten minulla ei vaan yksinkertaisesti ole mitään intohimoa mitään kohtaan? Surullista. Kokeilen mielelläni kaikkea ja kaikenlaista, ruoasta, vaatteista ja harrastuksista lähtien, mutta mikään ei ole sellainen että menettäisin elämäni pelkästään sille. Hyvä tai huono, mutta osittain olisi hienoa keskittää mielenkiinto esimerkiksi vain johonkin yhteen tai vaikkapa vaan kahteen asiaan, ja olisi sitten hiton hyvä juurikin siinä asiassa ja tietäisi siitä kaiken. Mutta kun ei. Menetän sydämeni kaikelle, mutta vain osittain (miestä ja eläimiä lukuunottamatta).

Tai sitten vaan maailmassa on niin paljon kaikkea ettei voi tietää että löytyisikö se oma juttu joskus jostain? Siksikö kokeilen kaikkea ja innostun kaikesta? Siksikö olisin valmis taas lähtemään opiskelemaan jotain uutta tai etsimään uutta työtä? Ihan vain siksi että löytäisin sen jonkun mihin purkaa kaiken innokkuuden mitä nyt jakelen liian moneen eri suuntaan?

En tiedä. Yksinkertaisesti, en tiedä.

Tiedän millainen olen ja tiedän kuka olen. Mutta en tiedä mitä haluan enkä tiedä mihin se vie.

Sitä odotellessa.

Niin todellakin, sitä odotellessa kirjoittelen epäsäännöllisesti tänne. Haluaisin kirjottaa ja purkaa oloani ja elämääni blogissa enemmänkin, mutta koneen ääressä oleminen ei houkuta enää sen jälkeen kun on jo istunut koko päivän tietokoneella töissä. Kun saisinkin harjoittaa ammattiani vielä konkreettisten viivoittimien ja paperien kanssa. Kun, kun, kun ja jos jos jos...

Lääkärini mukaan: kunpa olisi sellainen taikasauva...

Aloita aamusi ahdistuskohtauksella

Niin taas tänään...
Ja eilisen käynnin jälkeen sovittiin että jatkaisimmekin kevyellä lääkityksellä.

En tiedä miten suhtautuisin tuohon.
Vihaan lääkkeitä ja haluaisin oppia
hallitsemaan sairauteni ilman lääkkeisiin sekaantumista. En vielä eilen ottanut pillereitä ja liekö se aiheuttanut sen että en nukkunut lähes lainkaan ja herään ahdistukseen...

En halua enää lääkkeiden vaikutuksen alaiseksi. En halua sitä tunnetta että tyydyn elämässäni johonkin. Haluan pitää innokkuuteni uusia asioita kohtaan. Rakastan maniavaiheiden idearikkautta.

Haluan ja en halua. Tiedän ja en tiedä. Mieleni muuttuu jatkuvasti tunnetilasta ja mielipiteestä toiseen. Se väsyttää ja uuvuttaa minut, ja pahimpana kaikista, myös läheiseni. Siksi on ehkä pakko kokeilla taas lääkitystä. Ja koska kaupungilla ei ole resursseja hoitaa tautiani antamalla minulle keskusteluaikoja on tämä mahdollisesti ainut vaihtoehto jatkoa ajatellen...

Huoh.

Voimat koetuksella

Mistähän tätä lähtisi nyt purkamaan.
Ehkä siitä maniasta mikä vaivasi pari viikkoa sitten.

Viikon sisällä: otin yhteyttä kolmeen uuteen työpaikkaan ja yritin viedä jopa omia yritysajatuksiani eteenpäin ottamalla yhteyttä uusyrityskeskukseen. Suunnittelin Australiaan lähtöä vuodeksi, tai vaihtoehtoisesti kesäreissua Eurooppaan tai Japaniin, niin pitkälle suunniteltuna että lennot oli katsottuna kaikkiin, otettu yhteyttä eri matkanjärjestäjiin että saisi matkavinkkejä, laskettu säästöjä ja budjetteja, eläinten vahtien etsiminen vuodeksi, auton myynti, asunnon myynti /vuokraus välivuoden ajaksi jne. Otin yhteyttä koiranpentuvälittäjiin ja kenneleihin sillä ottaisin mielelläni Urpon seuraksi pikkuisen yorkshirenterrierin. Etsitty taloja ja käyty katsomassakin sellaisia. Melkein jopa ostettukin. Mietitty vieläkin Helsinkiin muuttoa. Ja tämän lisäksi sitten tietysti normaali arki eli työt, kotityöt, kaikenlainen askartelu ja puuhastelu sekä Roller Derby. Eli pää kävi taas melkoisilla ylikierroksilla ja ideoita ja ajatuksia lensi viuh viuh vaan!

Tajusin että nyt on maniavaihe päällä, ja laitetaan jarrut tapahtumalle. Mutta kuinkas kävi. Kielsin sitten itseltäni toteutamasta noista aiemmin mainituista yhtään mitään. Ja aiheutin masennuksen koska kaikki kiva on kieletty. Mutta kuinkas valitset? Jos haluaa kaikkea ja kaikenlaista, mistä päättää että mitä lähdetään viemään eteenpäin nyt ja mitä vasta myöhemmin?

Eli en osaa käsitellä tuota tautia edelleenkään... Huoh.

No sen ohella vatsani siis alkoi taas tempuilla ja päätin että nyt on viimeinen kerta kun oksennan kivusta olohuoneen lattialle. Päätin maksaa itseni kipeäksi käymällä yksityisellä lääkärillä tutkimuksissa. Ja sieltä löytyi epäspesifioidun tulehduksen lisäksi endometrioosi. Eli sellainen ihana naisten tauti joka on aiheuttanut minulle nämä kaikki kummalliset vatsavaivat, migreenin sekä kivuliaat ja runsaat kuukautiset. Ja tuota ei ole lukuisissa tutkimuksissa aiemmin löydetty???????? Olen kärsinyt noista vaivoista jo teinistä lähtien. Hyvä asia siis että selvisi mikä tuon aiheuttaa, mutta. Endometrioosi aiheuttaa lapsettomuutta ja se tauti kestää mahdollisesti koko loppuelämän. Joillakin leikkaus auttaa, minulle ehdotettiin kierukan laittoa. En ole innoissani hormonien käytöstä mutta jos se on ainut tapa päästä eroon kivuista, on se otettava harkintaan.

Otin taudinkuvan suht hyvin vastaan, eli jos en joskus saa sitten lapsia tuon taudin takia niin sitten adoptoidaan. Kunnes nyt viikonloppuna aloin lukea siskoltani lainaksi saamaa kirjaa adoptiosta. En päässyt kuin pari sivua eteenpäin kun valaistuin. En mahdollisesti koskaan saa adoptoida lasta. Ennen adoptiopäätöstä tehdään psykologiset testit ja tarkat selvitykset adoptiovanhemmille. Eli helou kaksisuuntainen mielialahäiriö ja tervemenoa adoptio-oikeus.

Itkuhan siitä tuli. Ja tulee vieläkin jos ajattelen asiaa. Enkä edes tiennyt reagoivani tähän näin rankasti. Mutta tähän asti minulla oli vielä monta tietä avoinna lapsen saamiseen sitten joskus, nyt niitä ei ole enää niin monta. Tai ainakaan se ei tule olemaan helppoa.

Tiedän että voin tulla raskaaksi vaikka onkin endometrioosi. Tiedän että saatan saada adoptio-oikeuden silti koska en esimerkiksi enää käytä lääkkeitä. Mutta ei se helpota tämän hetkistä oloa ja sitä että en vain voi päättää että tehtäiskös lapsi.

Huoh... Liekö tuo asia painamassa mieltä vai mikä on mutta tänään heräsin siihen että sain kammottavan ahdistus/paniikkikohtauksen. Itkin, sydäntä ahdisti ja pisti, hengitin katkonaisesti. Sitä jatkui monta tuntia ja olin jo monta tuntia myöhässä töistä. Oli pakko ilmoittaa että en pääse tulemaan kohtauksen takia. Edelleenkin sydän hakkaa liian nopeaan tahtiin ja hengitys on katkonaista. Silmät turvoksissa ja kuivuneet. Olo tällä hetkellä täysin lyöty. Ja sen kunniaksi mulle tulee vielä puhelu että talo jota piti käydä katsomassa tällä viikolla ja josta oltiin todella innoissamme, oli myyty.

Nyt ei mee vahvasti.

Päivitys:
Eilinen kipusi siis pahimpien päivien top5-listalle. Illan kuluessa jumitin vielä niskani joka aiheutti migreeniäkin pahemman pääkivun, sekä kuukautiseni alkoivat taas 2 viikon tauon jälkeen. Kokovartalokipu päästä vatsaan ja alaselkään. Ei niin kivaa.

Viikonlopun asu ja DIY-maanantai

Hä hä hääää!!! Olin koko viikonlopun miehen karmeet pappakalsarit ja urheilusukat jalassa!!! Ihan jotain hirveetä!!! Mutta jos on maha kipeä (taas jälleen olin poissa töistä perjantain tuon mahan takia, argh!) niin pukeutumisella ei ole mitään merkitystä. Mies on ollut kuumeessa viime viikon torstaista lähtien joten meidän viikonloppu meni todellakin kalsareissa pelaten pleikkaria ja katsellen elokuvia. Mitä nyt piti muutama tuhat milligrammaa vetää lääkkeitä ja pitää kämpökauratyynyä vatsalla/selällä... =(

Mutta nuo kalsarit! Hohh hoh ho hooo!!!

Mutta tänään, kolmen päivän mötköilyn jälkeen oli pitkästä aikaa energiaa vielä töidenkin jälkeen, joten askartelin hieman.

Ostin tuon mustan neulepaidan ihan tätä projektia ajatellen jo joskus ehkä tammikuussa. Eli H&M:ltä löysä paita, maksoi vajaan kympin ja kaapista silitysniittejä. Ok, piti käydä hakemassa lisää niittejä, sillä ei yksi paketti riittänytkään koko pitkään kravattiin. Harkitsen tosin vielä piirränkö valkoisella tekstiilitussilla kaulukset tuohon vaiko enkö... Mutta siitä tuli yllättävän hyvä!

Mä tartte mitää naked truth-postauksia, mun naama on yleensä aina meikitön arkena!

Hatun vein mieheltä. Olenkin käyttänyt sitä kohta pari viikkoa. Itseasiassa yllä olevissa kuvissa mulla on myös jalassa hänen mustat housunsa (pienet käyttäjälleen, sopivat mulle!). Ja viime viikolla käytin myös miehen farkkuja ja kaulakorua... Ja nuo kalsaritkin. Ha! Olen huomaamattani siirtynyt miehen vaatekaapille!!! Boyfriend-look here I come!!!

Seuraavaksi koristelin kärsineet kuoreni. Kuoret olivat siis pilkulliset ostettaessa, mutta kuluivat hetkessä pois. Haaleasti näkee vielä missä keskellä olleet sijaitsivat (varsinkin kameran kuvissa), mutta pohja oli siis lähes musta aloitettaessa.

Kaivelin varastojani ja löysin punaista pitsiä, niittejä, metalliset siivet vanhasta kaulakorusta sekä sydämen cocktail-tikusta. Ja tietysti pikaliimaa. Ja heippa vaan! Uudet kuoret syntyivät käden käänteessä! Hieman vielä nuo palloiset loistaa läpi, mutta enää niihin ei kiinnitä huomiota! Jesh! Ja kuvaaja oli siis malttamaton ja kuvasi kuoret ennen kuin puhdisti liimatöhryt... hyi hyi!

Urpon pitää tunkea aina itsensä kaikkiin kuviin! Huomionhakuista? 

Ja kaiken lisäksi tein vielä kynnetkin! En olekaan joulun jälkeen kertaakaan vielä jaksanut keskittyä maalailuun ja lakkailuun! Eli minä jaksan taas!!! Hienoa!!! Nyt jos vaan malttaisin keskittyä siihen etten liikaa innostu joka suuntaan, muuten ollaan pika pikaa taas pohjalla.

Mutta ei mietitä sitä nyt, vaan nuuskutellaan tulppaaneja ja annetaan mennä!

Arki on kirosana

Tyhmät lumisadekelit oli viime viikolla niin jäi kuvaukset vähiin. Piti turvautua puhelimen aina niin ihanaan Instagramiin ja uutena vuotena otettuun kuvaan. Noh, näytänpähän edes 12-vuotiaalta!!!

Mutta aiheeseen. Arki.

ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!!!!!!

Vihaan arkea! Vihaan vihaan vihaan! Ihan varmasti vihaan!!!

1. Työt.
Päätin jo vuosi sitten lähteväni tuosta työstä. Ja tuolla ollaan edelleen! Argh! Nainen! Päätä jo mitä haluat tehdä elämälläsi! Joten siis työkuviot ahdistaa ja painaa arkea ja pahasti.

2. Rutiinit.
Mulla ei ole rutiineja jotka saattaisi helpottaa arjessa elämistä. Ainoat rutiinini ovat aamun ensimmäiset 40minuuttia. Herään, torkutan puoli tuntia, nousen ylös, käyn pissillä, pesen hampaat, laitan deodorantin, kaivelen ensimmäiset vaatteet mitkä kaapista löytyy (useimmiten melko homssuiset mutta siistit toimistotyövaatteet, yök), kävelen alakertaan, muistan että puhelin jäi yläkertaan, tuun takas alas, katson peiliin enkä tälläkään kertaa jaksa laittaa naamaani mitään huulirasvaa kummempaa, tukka luonnonkiharana kaameassa pörrössä joten panta ja ponnari taas, etsin avaimiani, puen ulkovaatteet ja olen myöhässä bussista/töistä. Joka aamu.
Mutta siinäpä ne. Töiden ja aamujen ohella, päivissäni ei ole minkäänlaista rutiinia. Meillä syödään jos syödään, käyn treeneissä jos käyn treeneissä, käyn kavereilla, pöllöilen kaupungilla, joku ilta istun koko illan koneella tai katson töllöä, joku päivä en koskekaan koneisiin enää työpäivän jälkeen. Käyn koiran kanssa lenkillä tai sitten en, pesen hampaat ja meikit illalla tai en... oikeastaan kaikkeen tekemiseeni käy tuo teen tai en.
Mutta toisaalta, vihaisin arkea vielä enemmän jos osaisin ennakoida kaiken mitä teen minäkin päivänä. Hyi olkoon. Mutta toisaalta, osa asioista helpottuisi huomattavasti...

3. Herääminen.
Olen yöeläjä. Ollut niin pitkään kuin muistan. Jo ala-asteen varhaisina vuosina, muistan tuijotelleeni ikkunasta tähtiä puolen yön jälkeen ja ilman unihiekkaa silmissä, ihan vaan siksi ettei nukuta. Mutta auta kun aamu tulee, ei minua saa sängystä ylös lainkaan. Viimeisen viikon aikana en herännyt kertaakaan ennen klo 11 ja useimmiten se menee sinne klo 13 paikkeille. Ja yöllä minulla on eniten energiaa tehdä kaikkea; olla luova ta jopa siivota! Miksi pitää edelleen yhteiskunnan elää kuin kaikilla meillä olisi maatilat hoidettavana ja lehmät lypsettävänä 6 aikaan aamulla???

4. Laskujen maksaminen.
Laskut sais mun puolesta lähteä ihan itseksiään tililtä ihan vähin äänin ilman mun sekaantumista asiaan. Ne vaan saa mut aina niin pahalle tuulelle. Ok, suurin osa mun laskuista lähteekin, mutta kun usein on myös niitä jotka ei ole vakituisia laskuja vaan ne on kertamaksuja tai sitten joka kuukausi eri summa. Ja ne unohtuu joka ikinen  kerta maksamatta, koska ne tulee tipoittain edellisen kk aikana jolloin varastoin ne aina joka kerta jonnekin niin hyvään paikkaan etten laskunmaksun aikaan muista/löydä kuin pari ylimääräistä laskua. Huoh. Tuskaa.

5. Siivoaminen.
Enough said, right? Mähän en tuhlaa viikonloppujani siivoamiseen, joten tämäkin maailman kökköisin homma pitää hoitaa viikolla. Eli en tee sitä lainkaan, tai sitten ketutuksissani kun asunto lainehtii roskaa ja pölyä, teen suursiivouksen kerralla.

6. Pukeutuminen.
Vihaan arkipukeutumistani. Johtuen varmaan aamuistani sillä en saa aamuisin niin aikaisin aikaiseksi mitään. Enkä usko että töissä kauaa katselisivat jos päättäisin pamahtaa paikalle vaikka korsetissa ja pääkalloin koristellussa hameessa. Valitettavasti, ollaan kai liian hieno toimisto vapaaseen pukeutumiseen. Siellä kun kauhistellaan jo mun tukanvärin muutoksia, niin saati sitten että pukeutuisin normaalisti. Pari kertaa olen vapaa-ajalla törmännytkin pomoihini eivätkä he ole tunnistaneet minua. Niinpä niin...

7. Treeniajat.
Rakastan roller derbyä, mutta meidän treeniajat on jostain ihan sieltä ja syvältä. Perjantaisin kahdeksasta puolikymmeneen ja heti perään lauantaina klo 12. (Ok, nyt alkaa keskiviikon treenitkin ja se aika vaikuttaa todella hyvältä) Kuka tonttu jaksaa perjantaina kakan työviikon jälkeen lähteä treeneihin? Ja lauantaina kun olisi mahdollisuus herätä oikeaan aikaan eli puolen päivän jälkeen, pitää ollakin jo treeneissä ennen kuin on edes noussut ylös sängystä? Ja koska treenit ovat tähän mennessä ainakin kestäneet klo 16 saakka, on loppuilta aina kiireinen sillä kaikki tapahtumat alkavat jo joskus klo 18 ja suihkussa pitäisi käydä vielä siinä välissä ja laittautuakin ja ehtiä bussiin joka lähtee jo puoli kuusi. Eli aikaa illan laittautumiseen suihkuineen kaikkineen unohtamatta sen illan ruokaa (tai päivän, sillä enhän minä ennen treenejä ehdi syödä kun nukun) jää ehkä vajaa tunti. Great. Ja usein käy että en ole viikonloppuisin edes täällä jolloin jää perjantain että lauantain treenit väliin. Tupla-great!

8. Salilla käynti.
Tiistaisin olisi joukkueella mahdollisuus käydä salilla. Muuthan siellä varmasti käyvätkin, mutta itse vihaan sitä yli kaiken. Siksi olen harrastanut tanssia ja aloitin derbyn sillä niissä kuntoilu tulee ihan huomaamatta. Mutta salilla käynti. Huh huh. Ei minua kiinnosta kunnonkohotus ja raudan kesyttäminen! Jos kunto kohenee tehdessä jotain, niin mikäs sen parempaa mutta en halua keskittyä pelkästään siihen. Yritin joskus parhaan ystäväni kanssa käydä salilla ja minulla olikin vuoden ajan salikortti. Kävin siellä alkuun ihan suht reippaasti, ehkä  2 kk, mutta sitten tuli kaikkea muuta tekemistä ja... Oli ihanaa nähdä ystävää useasti viikossa, mutta jos salille lähteminen oli tuskaa, siellä oleminen oli tuskaa ja sieltä lähteminen kaupan kautta parasta, niin miksi ihmeessä kiduttaa itseään? Pidän liikkumisesta ja olen aina harrastanut jotain liikuntaa, mutta sen pitää olla aktiivista että jaksan kiinnostua. Kökötä nyt jossain penkissä ja puske toista jalkaa ylösalas painon roikkuessa molemmista käsistä. Huh. Oksettaa jo pelkkä ajatuskin.

Voi voi. Tää lista saattais jatkua vieläkin, mutta eipä kiinnosta kirjoittaa enempää.
ANGSTIPÄIVÄ!

Ps. Liitteenä kuvia viime viikon lautailureissulta. Oli kivaa. Sitäkin kun malttaisi harrastaa useammin. Sydän.

Mulla on sininen lauta! Uskokaa tai älkää!

Joulu ei lopu milloinkaan!

Lyhyestä virsi kaunis.
Kaksi erillistä joulua vietetty tänä vuonna, vanhempieni luona/mökillä, sekä sitten ihan omassa kotona miehen ja hänen parhaan kaverinsa kanssa.
Tässä siis tunnelmia viimeisen viikon ajalta!

Paketoin tänä vuonna lahjat lehtien sivuihin missä oli jouluaiheisia tekstejä. Pirkka-paketti meni äidilleni joka on töissä Keskon alaisena =)

Keskipäivän aurinko ei nouse kovin korkealle

Vaahtokarkkikaakao! Namskis!

Vaahtokarkkikinuskisuolapähkinäbrownietorttu. Mmmmmm! Se onnistui yllättävän hyvin, tosin ei sitä montaa palasta kerralla pysty syömään! 

Ilma meni vaaleanpunaiseksi auringon laskettua

Koirat jäi ilman petiä koska uuni oli lämmin ja palellutti. 

Joulutonttu. Kaikki on aina punaista. Aina.

Nelli rakastaa pakettien avaamista. Valitettavasti se ehti avata suurimman osan muidenkin paketeista ennen kuin itse ehti niitä avaamaan. Hassu koiravanhus =)

Oli. Ihan. Pakko. Teippi-leikkejä!

Esko se vaan silti halusi ulkoilla vaikka lämpötila lähenteli -25 astetta!

Jouluaattona miehen kummipojan luona piipahtamassa.

Meidän kuusi oli kyllä muhkea! Ja on edelleen!

ERITTÄIN IHANAA UUDEN VUODEN VAIHDETTA!
Ja älkää tehkö hölmöjä uuden vuoden lupauksia, ainoastaan sellaisia mitkä oikeasti on toteutettavissa!

Ps. Mulla alkaa nyt loma, joten saas nähdä milloin olen taas koneen äärellä. Tosin olen toteuttamassa mahdollisesti parit kuvaukset miehen kanssa loman aikana, joten luulisin että tarjoilen niitä kuvia sitten tännekin! Jeij!

Ihanaa ja rauhallista joulua!

Muistakaa!
Joulu on tässä ja nyt. Ei vasta aattona vaan juuri nyt.
Nauttikaa tämän hetkisestä tunteesta ja ei saa antaa kiireen ja stressin viedä mukanaan.

Mun joulu on kestänyt jo pari viikkoa, ja monta ihanaa ja herkkää jouluista hetkeä olen ehtinyt jo kokea.

Voih. Joulu. 

Löysin jouluvalot ja tein pari helppoa kukka-asetelmaa. Lumihiutaleetkin maltoin askarrella pitkästä aikaa ikkunaan. Joulukortit tein viime viikolla. Ja tietysti kaikki tuo kuunnellen joululauluja!
Mikähän nyt on vaivannut kun joulumieli tuntuu vallanneen lähes päivittäin ja ihan yllättäen?

Kissat sai joululahjaksi supersuuren raapimapuun. Josko nyt jätettäis sitten ne tapetit rauhaan???

Ps. Kävin muutaman viikon sisään uudestaan kampaajalla. Meni hermot siellä edellisellä kun se ei suostunu leikkaa otsista ja teki puolen vuoden tukan valkaisun jälkeen mun tukasta vehnänvärisen! Argh! Onneksi nyt väri hieman taas parempi ja otsatukka kohdallaan. Tosin pituutta lähti reilusti sillä latvat ihan kuolleet vaalennuksien ja värinpoistojen jäljiltä.

Yritin siis kuvata tukkaa ja pinni jumitti päähän. Hienolla hetkellä siis kuvattu!!!

Mutta edelleen, ihanaa joulua. Tämä lähtee perjantaina jo joulun viettoon maalle ja palaa kaupunkiin sitten aatoksi ja joulupäiviksi. Nauttikaa näistä päivistä sillä joulu on NYT!