raita

Näytetään tekstit, joissa on tunniste hair. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hair. Näytä kaikki tekstit

5.7.2013

Kaksi minua yhtenä päivänä

Viime viikonloppuna minuja oli kaksi.

Ensin kävin lauantaina päivällä rohkeasti yksikseni Kawaconissa ja illalla vein miehen syömään. Tarjolla oli siis Lolita-minä sekä vajaa kolmekymppinen siistitty versio minusta.

En jaksa nyt höpötellä joutavia, joten tässä kuvia!














31.1.2013

Yellow Snow Queen

Tarkoitukseni oli kuvata ulkona lumen keskellä hieno kuvasarja lumikuningattarena. Mutta kuten jo mainitsin aiemmin, tukka muuttui, joten kuningattaren vaaleus olisi jäänyt vangitsematta tänä talvena.

Sutaisin nopeasti valkoisen meikin (ja paljon glitteriä joka ei sitten kuviin asti välittynytkään) ja kietouduin huiviin. Tadaaaa! Köyhän miehen lumikuningatar. Tosin jos en olisi muokannut kuvia vaaleammiksi, näyttäisi kuningatar kieriskelleen keltaisessa lumessa puhtoisen valkoisen sijaan.

Mutta hell yeah, ekaa kertaa joudutte todistamaan muokattuja kuvia! Siis sävyjä on muutettu, eipä oikeastaan muuta, mutta kuitenkin!!! I can do it!

Lisäys: Siis onhan mulla ollut täällä muokattuja kuvia, mutta en luokittele niitä oikeiksi muokkauksiksi jos ne tehdään jollain Instagramilla =)








19.12.2012

Ihanaa ja rauhallista joulua!

Muistakaa!
Joulu on tässä ja nyt. Ei vasta aattona vaan juuri nyt.
Nauttikaa tämän hetkisestä tunteesta ja ei saa antaa kiireen ja stressin viedä mukanaan.

Mun joulu on kestänyt jo pari viikkoa, ja monta ihanaa ja herkkää jouluista hetkeä olen ehtinyt jo kokea.

Voih. Joulu. 






Löysin jouluvalot ja tein pari helppoa kukka-asetelmaa. Lumihiutaleetkin maltoin askarrella pitkästä aikaa ikkunaan. Joulukortit tein viime viikolla. Ja tietysti kaikki tuo kuunnellen joululauluja!
Mikähän nyt on vaivannut kun joulumieli tuntuu vallanneen lähes päivittäin ja ihan yllättäen?






Kissat sai joululahjaksi supersuuren raapimapuun. Josko nyt jätettäis sitten ne tapetit rauhaan???




Ps. Kävin muutaman viikon sisään uudestaan kampaajalla. Meni hermot siellä edellisellä kun se ei suostunu leikkaa otsista ja teki puolen vuoden tukan valkaisun jälkeen mun tukasta vehnänvärisen! Argh! Onneksi nyt väri hieman taas parempi ja otsatukka kohdallaan. Tosin pituutta lähti reilusti sillä latvat ihan kuolleet vaalennuksien ja värinpoistojen jäljiltä.

Yritin siis kuvata tukkaa ja pinni jumitti päähän. Hienolla hetkellä siis kuvattu!!!

Mutta edelleen, ihanaa joulua. Tämä lähtee perjantaina jo joulun viettoon maalle ja palaa kaupunkiin sitten aatoksi ja joulupäiviksi. Nauttikaa näistä päivistä sillä joulu on NYT!

8.7.2012

Movies to the rescue

Hetkellisiä piristymisiä havaittu, mutta jostain syystä nämä sunnuntait on mulle aina huonoja päiviä.

Enempää en jaksa selventää niistä, enköhän mä ole terrorisoinu kaikkia jo ihan tarpeeks mun pään ristiriidoilla.

Mutta elokuvat. Olen katsonut niitä tänään 5 ja taidan katsoa vielä yhden. Mikä se on, en tiedä. Elokuvat ovat aina niin paljon kiinnostavampia ja mukaansatempaavampia kuin oma elämä, joten pahoina päivinä niiden maailmaan haluaa uppoutua ja unohtaa omat ongelmat.

1. Hocus Pocus

Tämän elokuvan otin lainaan ystävältäni. Olen katsonut sen joskus kakarana, joten eihän se enää niin vakuuttava ole, mutta noidat ja Halloween toimivat aina.

2. The Circus

Charlie on aina vaan niin söpö. Ja sirkusteema ei koskaan voi pettää missään muodossa. Olen nähnyt elokuvan aiemminkin, mutta silti suutuin töllölle kun se ei ollutkaan nauhoittanut elokuvan loppua, vaan se katkesi kesken kaiken. Ja kun näitä klassikoita en ole vielä saanut itselleni hyllyyn hommattua, harmitus oli suuri.
testailin kameraa


3. Cry-Baby

Omistan elokuvan, mutta jos se tulee töllöstä keskellä kurjaa sunnuntaita, on se katsottava. Mieluiten olisin katsonut ilman tekstityksiä, nimittäin jokainen suomentaja keksii aina uudet nimitykset sanoille squares ja drapes. Tällä kertaa ne oli niinkin kammottavat kuin tavikset ja sähikäiset. Huh huh!
Mutta on se Johnny aina niin ihana tässä. Lapsuuden lempielokuva ei petä koskaan. Ja Wanda. Oih. Niin kaunis aina!

mmmmmmmm...
4. The Hole

Leffakanavalta bongattu kauhupätkä. Sanoisin että ihan karmeeta kuraa koko elokuva. Ainut vaan että minua riipii pellet ja nuket, varsinkin kauhuelokuvissa, joten pellenukke oli todella karmiva. Muuten elokuva oli kaikinpuolin epäuskottava (no milloin kauhu olisi uskottava?), tyhmine päähenkilöineen ja niiden pelkoineen. Kuka lapsi haluaa jäädä yksin kotiin vapaaehtoisesti, pelaamaan tietokonepelejä, jos edellispäivänä sen kimppuun on hyökännyt pelle niiden omassa kellarissa?

5. Kissojen valtakunta

Tämä tuli myös eilen töllöstä, mutta sus siunatkoon, suomen kielellä, joten eihän sitä voinut katsoa. Sain onneksi eilen myös tämän lainaan ystävältä, joten nyt sai hyvillä mielin katsoa alkuperäiskielellä. Ja ainahan japanilainen animaatio piristää, vielä kissoilla höystettynä. Malttaisin vielä muutaman viikon niin näen nämäkin hahmot Ghibli-museossa Tokiossa!

6. Saas nähdä...

Ps. Oon blondi. Siis oikeesti, en henkisesti niinku yleensä. Mansikkavivahteella tosin kun se punainen ei suostu irtoamaan...
kärsineet eiliset meikit naamalla...uuh

15.5.2012

Trolli ja sen viikonloppu

Thih. Vaalensin ja värjäsin. Nyt näytän ihan trollille. Puuttuu vaan enää levee nenä ja isot hörökorvat.

Mutta muuta. No eipähän tässä. Siinäpä se oliki.

Eikäku, oli mulla eka harjoitus scrimmage lauantaina. Siis scrimmage on jo itsessään harjoituspeli, mutta oli sen verran sähellystä ja sekajoukkueet Lappeenrannan tyttöjen kanssa, joten arvelin että tuo oli sitten harjoitusharjoituspeli. On muute ollu keho aika murskana. Nyt kun ei oo liikkunu mihinkää muuta ku istunu koneella lähes kellonympäri joka päivä, niin yhtäkkiä tuollainen neljän tunnin riuhtominen ei oo ihan hyvästä. Mutta ei se pahastakaan ollu. Hitto miten kivaa!!! Enempi vaan harjoituspelejä! Kiitos.
Miinus puolena sanottakoon että poskea jomottaa, sisäreidet on tulessa ja kroppa täynnä pieniä mustelmia. Mutta näkeepähän että jotain on tehty!

Lauantai-iltana sitten kävin puutarhajuhlilla (grillattiin joukkuekaverin luona) jotka tapahtuivat sisätiloissa koska satoi vettä. Kerran kutsussa luki puutarhajuhlat, päälle oli laitettava kellomekkonen.

ah, ihanat miehen karvajalat ja roskainen olohuoneen pöytä.

Mä yritän opetella poseeraamaan...

...mutta miehen mielestä ei saa poseerata. Joten kuva siitä millainen olen oikeasti.

Laittautuminen ja lähteminen on aina kivaa?
Sunnuntaina piti tehdä kaikkea kun oli kerrankin vapaa sunnuntai. Olin rampa. Ihan kuin piesty edellispäivän jäljiltä joten ei siivottu takapihaa, pesty ja maalattu terassia, järjestelty vierashuonetta eikä siivottu vaatekaappia. Käytiin kahden tunnin lenkillä ja katsottiin kaksi viimeistä Harry Potteria. Ja haluaisin aloittaa ne taas alusta. Ihan törkeetä. Voisin milloin vaan mennä Tylypahkaan opiskelemaan! Tai edes kulkea töihin sellaisella junalla. Tai luudalla. Tai lohikäärmeellä. Tai Hiinokalla. Tai...

No anyway, otettiin lenkille kamera mukaan. Tuli paljon trollikuvia kun tukka pörrööntyi tuulessa.
Repe Sorsa vaimoinen liikkeellä. Antoi tulla melko lähelle ennenkuin alkoi tuijottaa verenhimoisesti.

Lähellä olevaan saareen pääsee tälläistä siltaa pitkin. Se on todella ihanaa ulkoilualuetta


Voi kun on parissa päivässä jo vihertynyt enemmän! Tämähän on vielä ihan harmaa kuva!



Mies ei halunnu kuvaan, joten tälläisiä hämyjä kuvia takaapäin. Hih


Tuollaiset oli sunnuntaina, nyt ne on jo hirmusesti isommat! Kivaa!!!
Ja käytii eilen muute kattoo yhtä taloa. Taas. Niinku toissa viikonloppunakin. Se tosin oli kamalassa kunnossa, piha aivan ihana. Tämä taas oli kunnoltaan ja kooltaan ja huonejärjestelyiltään just hyvä, mutta sijainti ja piha ei miellyttänyt minua. Oon ehkä liian valikoiva. Mutta mielellään sitä sellaisessa sitten asuisi melko pitkään joten kyllä sen pitää kaikin puolin kolahtaa ennen kuin taas pankkiin mennään pyytämään hieman isompaa lainaa...