Olen yrittänyt rauhoittaa itseäni ja menojani joten en ole vähään aikaan tehnyt mitään muuta kuin käynyt töissä ja treeneissä ja möhninyt kotona.
Scrimmage Kouvolaa vastaan oli nyt viikonloppuna ja vaikka joukkue hoiti homman todella hyvin ensimmäistä kertaa kokeneempaa ja taitavampaa joukkuetta vastaan, oma osuuteni jäi aika heikoksi... Sain 5 rankkua ensimmäisten jamien aikana joten minua peluutettiin todella vähän loppupelissä enää. Harmitti, mutta koska ne oli omia mokia tai toisen joukkueen taitavuutta, en silti menettänyt peli-innostustani :)
Eipä tässä kummempaa, innolla odotan vappua läheisimpien ystävieni seurassa!
Ps. Kuvat on Instagram-sivultani viime viikoilta. Jos kiinnostaa niin löydyn sieltä nimellä hentity.
raita
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Home. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Home. Näytä kaikki tekstit
29.4.2013
12.3.2013
Viikonlopun asu ja DIY-maanantai
Hä hä hääää!!! Olin koko viikonlopun miehen karmeet pappakalsarit ja urheilusukat jalassa!!! Ihan jotain hirveetä!!! Mutta jos on maha kipeä (taas jälleen olin poissa töistä perjantain tuon mahan takia, argh!) niin pukeutumisella ei ole mitään merkitystä. Mies on ollut kuumeessa viime viikon torstaista lähtien joten meidän viikonloppu meni todellakin kalsareissa pelaten pleikkaria ja katsellen elokuvia. Mitä nyt piti muutama tuhat milligrammaa vetää lääkkeitä ja pitää kämpökauratyynyä vatsalla/selällä... =(
Mutta nuo kalsarit! Hohh hoh ho hooo!!!
Mutta tänään, kolmen päivän mötköilyn jälkeen oli pitkästä aikaa energiaa vielä töidenkin jälkeen, joten askartelin hieman.
| Mä tartte mitää naked truth-postauksia, mun naama on yleensä aina meikitön arkena! |
Hatun vein mieheltä. Olenkin käyttänyt sitä kohta pari viikkoa. Itseasiassa yllä olevissa kuvissa mulla on myös jalassa hänen mustat housunsa (pienet käyttäjälleen, sopivat mulle!). Ja viime viikolla käytin myös miehen farkkuja ja kaulakorua... Ja nuo kalsaritkin. Ha! Olen huomaamattani siirtynyt miehen vaatekaapille!!! Boyfriend-look here I come!!!
Seuraavaksi koristelin kärsineet kuoreni. Kuoret olivat siis pilkulliset ostettaessa, mutta kuluivat hetkessä pois. Haaleasti näkee vielä missä keskellä olleet sijaitsivat (varsinkin kameran kuvissa), mutta pohja oli siis lähes musta aloitettaessa.
Kaivelin varastojani ja löysin punaista pitsiä, niittejä, metalliset siivet vanhasta kaulakorusta sekä sydämen cocktail-tikusta. Ja tietysti pikaliimaa. Ja heippa vaan! Uudet kuoret syntyivät käden käänteessä! Hieman vielä nuo palloiset loistaa läpi, mutta enää niihin ei kiinnitä huomiota! Jesh! Ja kuvaaja oli siis malttamaton ja kuvasi kuoret ennen kuin puhdisti liimatöhryt... hyi hyi!
| Urpon pitää tunkea aina itsensä kaikkiin kuviin! Huomionhakuista? |
Mutta ei mietitä sitä nyt, vaan nuuskutellaan tulppaaneja ja annetaan mennä!
Tags:
clothes,
Home,
I made this,
mood,
sick,
something new
19.12.2012
Ihanaa ja rauhallista joulua!
Muistakaa!
Joulu on tässä ja nyt. Ei vasta aattona vaan juuri nyt.
Nauttikaa tämän hetkisestä tunteesta ja ei saa antaa kiireen ja stressin viedä mukanaan.
Mun joulu on kestänyt jo pari viikkoa, ja monta ihanaa ja herkkää jouluista hetkeä olen ehtinyt jo kokea.
Voih. Joulu.
Löysin jouluvalot ja tein pari helppoa kukka-asetelmaa. Lumihiutaleetkin maltoin askarrella pitkästä aikaa ikkunaan. Joulukortit tein viime viikolla. Ja tietysti kaikki tuo kuunnellen joululauluja!
Mikähän nyt on vaivannut kun joulumieli tuntuu vallanneen lähes päivittäin ja ihan yllättäen?
Kissat sai joululahjaksi supersuuren raapimapuun. Josko nyt jätettäis sitten ne tapetit rauhaan???
Ps. Kävin muutaman viikon sisään uudestaan kampaajalla. Meni hermot siellä edellisellä kun se ei suostunu leikkaa otsista ja teki puolen vuoden tukan valkaisun jälkeen mun tukasta vehnänvärisen! Argh! Onneksi nyt väri hieman taas parempi ja otsatukka kohdallaan. Tosin pituutta lähti reilusti sillä latvat ihan kuolleet vaalennuksien ja värinpoistojen jäljiltä.
Yritin siis kuvata tukkaa ja pinni jumitti päähän. Hienolla hetkellä siis kuvattu!!!
Mutta edelleen, ihanaa joulua. Tämä lähtee perjantaina jo joulun viettoon maalle ja palaa kaupunkiin sitten aatoksi ja joulupäiviksi. Nauttikaa näistä päivistä sillä joulu on NYT!

31.10.2012
Have a creepy Halloween!!!
One of my favourite times of the year!
Odottaessa pukeutumista ja kauhukemuja, pitää kotona fiilistellä kauhun parissa ainakin se pari viikkoa loka-marraskuun vaihteessa.
No okei okei, ei se rajoitu siihen kahteen viikkoon vaan elän jokapäiväistä elämääni hieman hassun pelottavien juttujen keskellä, sillä nuo kaikki taulut esimerkiksi ovat koko ajan seinällä, ja joka aamu minua tuijottaa peilistä tuollainen hirviö ;)
Huiiiiiih!!!! Ja viimeinen asuste saapui tänään mutta, sen näkee sitten vasta viikonloppuna asun kanssa. Nyt harjoittelemaan maskia perjantain halloween-treeneihin!
Hu huuuuuu!!!! Booooooo!!! Ja Muhahaaahaaaaaa!!!!
Odottaessa pukeutumista ja kauhukemuja, pitää kotona fiilistellä kauhun parissa ainakin se pari viikkoa loka-marraskuun vaihteessa.
| Näiden teko on vaan nii kivaa!!! Vielä ois yks tekemättä... hmm, mitähän keksis? |
| Löysin loistavan sovelluksen puhelimeen! |
| Olohuoneen pöydällä |
| Eteisen seinällä |
| Wc:n seinällä (huono kuvata kun on sellainen 3D-kuva) |
| Myös wc:n seinällä, myös 3D-kuvia. Mun lempparitauluni! |
![]() |
| Nämä siis vaihtavat ilmettä eri kulmasta katsottuna! (ja pahoittelen nykyistä gif-innostustani!) |
| Olohuoneessa |
| Eteisessä |
| Peilissä |
| Ja edelleen hieman ylpeä näistä hassutuksista =) |
Huiiiiiih!!!! Ja viimeinen asuste saapui tänään mutta, sen näkee sitten vasta viikonloppuna asun kanssa. Nyt harjoittelemaan maskia perjantain halloween-treeneihin!
Hu huuuuuu!!!! Booooooo!!! Ja Muhahaaahaaaaaa!!!!
12.9.2012
Kun Hanna on yksin kotona...
Olin viikonlopun molemmin puolin pois töistä vatsaongelmien takia. Taas. Ja kun hain sairastodistusta ohjeeksi sanottiin vain että syö luumuja. HIRVEÄSTI TEKEE MIELI SYÖDÄ LUUMUJA KU OKSETTAA!!!
Joka tapauksessa, olin paljon yksin kotona. Nukuin tietty minkä ehdin ja kävin itseasiassa treeneissäki, sillä liikkuessa mahaan ei koskenu.
Mut joukkuekaverin innoittamana halusin välttämättä lauantai-illaksi virikettä ja rakensin majan keskelle olohuonetta!
Tadaaa!!!
Okei, ehkä se on tollainen löhöilyalue katoksella, mutta mun ja eläinten keskuudessa se oli lauantai-illan suosikki!
Sieltäpä majasta se isäntä (käytän kettuillessani isäntä-sanaa kun tuo mies ei siitä tykkää!) baarista tullessaan löysi mut kattomasta Suurimman pudottajan viimeisintä tuotantokautta kovalevyltä ja syömästä herkkuja. Hieno yhdistelmä. Lopulta majassa makoiltiin siis koko perhe! =D hih.
Myöskään ruoka ei siis jäänyt viikonloppuna ilman piristystä...
Ja jos liikaa tylsyys vaivaa kotona, pitää alkaa miettiä jo tulevaa, eli HALLOWEENIÄ! Jeij!!! Joulun ohella lempijuhla! Pukeutuminen ja kauhu = paras yhdistelmä ikinä!!!
Treenasin siis yhtä meikkiä. En tiedä vielä mikä olen monista vaihtoehdoista mitä päässä pyörii, mutta nyt siis testasin creepy doll-meikkiä. Siitä tuli ihan hassu! =)
Mitähän kokeilisin seuraavaksi... Hmmm... Vaatekaapille!!! Se kertoo aina mihin pukeutua, joka kertoo taas sen miten siihen naama laitetaan ;)
Äää, eikä ku mun piti kirjoittaa tää loppuun!!!
Ai nii! Siis mun viimeiset Japanin tuliaiseni itselleni kotiutuivat eilen!
IHANA KIMONONI! IIIIIH!!!
Se on käsintehty, vintagekimono, raakasilkkiä. Ja se oli löytö kirpparilta! Oih! (se samainen kirpparin pentele josta löysin liian isot Christian Louboutinit! Voihan ärrinmurrin...)
Mutta kimono on ihana, en vaan vielä osaa laittaa sitä päälle. Katselin videoita netistä ja olin mennyt sitten hommaamaan obin joka on vaikea sitoa. Hitto. Sellaisen rusettihäsmäkän osaisin sitoa, mutta tuosta pitää vääntää sellainen neliö takamuksen ylle ja sitä liinaa riittää lähemmäs 4 metriä! KääK! Ehkä mun pitää harjoitella sitä siis ensin jonkun kanssa! =)
ja samalta kirpparilta lähti mukaan maailman söpöin ikiliikkuja kissa!!! Ihana! Mansikoita ja lepakonsiivet niin ei voi mennä vikaa! iiiiih hi hii!!!
Mulla ajatus taas heittelee ja juoksentelee. Phuiiiii... En pysy matkassa.
Ok, litiumin lopettamisen jälkeen on ollut aika hulinaa. Olen kiukunnut, raivonnut, itkenyt surusta ja ilosta, nauranut ääneen yksin, ollut ylionnellinen, ahdistunut, panikoinut, lauleskellut ja tanssinut... Onneksi on mies joka sanoo: sun seurassa ei ainakaa tule tylsää kun ei tiedä mitä tulee seuraavaksi! =D
Rakastan.
Joka tapauksessa, olin paljon yksin kotona. Nukuin tietty minkä ehdin ja kävin itseasiassa treeneissäki, sillä liikkuessa mahaan ei koskenu.
Mut joukkuekaverin innoittamana halusin välttämättä lauantai-illaksi virikettä ja rakensin majan keskelle olohuonetta!
Tadaaa!!!
Okei, ehkä se on tollainen löhöilyalue katoksella, mutta mun ja eläinten keskuudessa se oli lauantai-illan suosikki!
| hih! |
| lähetkös siitä! |
| ha haa! mun maja! |
| Emäntä valtasi! |
Myöskään ruoka ei siis jäänyt viikonloppuna ilman piristystä...
| Mangonaama!!! Sehän hymyilee mulle!!! |
Treenasin siis yhtä meikkiä. En tiedä vielä mikä olen monista vaihtoehdoista mitä päässä pyörii, mutta nyt siis testasin creepy doll-meikkiä. Siitä tuli ihan hassu! =)
Mitähän kokeilisin seuraavaksi... Hmmm... Vaatekaapille!!! Se kertoo aina mihin pukeutua, joka kertoo taas sen miten siihen naama laitetaan ;)
Äää, eikä ku mun piti kirjoittaa tää loppuun!!!
Ai nii! Siis mun viimeiset Japanin tuliaiseni itselleni kotiutuivat eilen!
IHANA KIMONONI! IIIIIH!!!
Se on käsintehty, vintagekimono, raakasilkkiä. Ja se oli löytö kirpparilta! Oih! (se samainen kirpparin pentele josta löysin liian isot Christian Louboutinit! Voihan ärrinmurrin...)
Mutta kimono on ihana, en vaan vielä osaa laittaa sitä päälle. Katselin videoita netistä ja olin mennyt sitten hommaamaan obin joka on vaikea sitoa. Hitto. Sellaisen rusettihäsmäkän osaisin sitoa, mutta tuosta pitää vääntää sellainen neliö takamuksen ylle ja sitä liinaa riittää lähemmäs 4 metriä! KääK! Ehkä mun pitää harjoitella sitä siis ensin jonkun kanssa! =)
| Tukivyö ja paksunnosvyö |
| kaks sekuntia ja siellä oli kissa! =D |
| ps. kukkasia piristykseksi! |
Ok, litiumin lopettamisen jälkeen on ollut aika hulinaa. Olen kiukunnut, raivonnut, itkenyt surusta ja ilosta, nauranut ääneen yksin, ollut ylionnellinen, ahdistunut, panikoinut, lauleskellut ja tanssinut... Onneksi on mies joka sanoo: sun seurassa ei ainakaa tule tylsää kun ei tiedä mitä tulee seuraavaksi! =D
Rakastan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)