Not sure...

Olen vähän sekavin tuntein mennyt täällä.

Sekavin tuntein oikeastaan kaikkea kohtaan. Ja toisaalta taas ajatukset selkenee. Ja pää alkaa rauhoittua. Ja ilman lääkkeitä. Ja toisaalta sain lääkäriltä käskyn kokeilla uudestaan litiumia ja sen ohella vielä dopamiinia, unta rauhoittamaan.

Enemmän ja enemmän myös lääkäri alkaa vakuuttua että puhutaan kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, mistä minä ja mun hoitaja ollaan jo puhuttu pitkään. Mutta kun mielen kanssa ei voi tehdä nopeita päätöksiä. Tätä tutkitaan varmaan pitkään vielä.

Lääkärin mielestä voi olla kyse myös mun persoonallisuudesta ja luonteesta kiinni. Taiteilijaluonne hän sanoi. Ja että olen erikoinen. Ainakin siinä mielessä minkä kuvan annan ulospäin itsestäni. Nuori rakennusinsinöörinainen niittilaukku olalla. Nauroin ääneen.

Niinhän minä tähän asti olen aina itselleni sanonut. Minä vaan olen tälläinen, ei tälle voi mitään. Mutta kun nuo huiput ja kuopat alkaa vaikuttaa. Masennuksen osaan jo tunnistaa ja jopa hyväksyäkin sen, ja annan sen mennä ohi. Tiedän että nyt on paha olla, mutta ehkäpä jo ensi viikolla paremmin. Annan sen pahan olon vaan soljua ja maltan jopa käydä töissä tuolloin. Tosin työnteko ei välttämättä kulje tuolloin mitä parhaiten sillä saatan jumittua vain katsomaan ruutua tekemättä mitään. Mutta olen silti elämässä kiinni edes jotenkin, enkä tipahda pois kyydistä täysin niinkuin ehkä joskus aiemmin. Katoan ehkä hetkeksi, mutta tulen taas takaisin. En ehkä heti, enkä huomenna, mutta parin viikon päästä. Ja tiedostan sen synkimmälläkin hetkellä.

Nuo maniavaiheet hankalampia. Rakastan niitä ja sitä tehokkuutta, enkä huomaa sitä edes itse välttämättä. Ja silti nyt olen onnellinen ettei juuri nyt ole esim. koiran pentua hoidettavana tai australian välivuosi muutaman kuukauden päässä, sillä minulla ei oikeasti olisi niihin voimia. Ihania asioita ja toteutettavissa vieläkin, mutta ei juuri nyt. Kaikki maailman parhaimmat ideat ja sata muuta ideaa siihen päälle yhtä aikaa päässä ja pakko toteuttaa ne juuri nyt heti kerralla.

Pari viimeistä viikkoa ovat olleet mittapuullani äärimmäisen tylsiä. Vaikka olen tehnyt vaikka mitä ja ollut vaikka missä (vappua, polttareita, pelaamista ym.), on olo ollut todella tylsä. Koska mitään uutta ei ole tapahtunut. Uusia ideoia ei ole ollut eikä tullut. Kaikki mitä aloitin huipun aikana, on jäänyt kesken enkä jaksa toteuttaa niitä loppuun, esim. vaatehuoneen siivous, kolmen eri mekon ompeleminen, ylimääräisestä romusta pääseminen, matkojen suunnittelu, Japanin kielen opiskelu yms...

Olen aina kuvitellut että tylsistyn nopeasti. Rakastan uusia asioita ja niihin tutustumista, mutta menetän mielenkiintoni nopeasti, sillä aina löytyy lisää jotain uutta ja erilaista. Mutta tämä saattaakin johtua maniasta? Tai sitten minulla ei vaan yksinkertaisesti ole mitään intohimoa mitään kohtaan? Surullista. Kokeilen mielelläni kaikkea ja kaikenlaista, ruoasta, vaatteista ja harrastuksista lähtien, mutta mikään ei ole sellainen että menettäisin elämäni pelkästään sille. Hyvä tai huono, mutta osittain olisi hienoa keskittää mielenkiinto esimerkiksi vain johonkin yhteen tai vaikkapa vaan kahteen asiaan, ja olisi sitten hiton hyvä juurikin siinä asiassa ja tietäisi siitä kaiken. Mutta kun ei. Menetän sydämeni kaikelle, mutta vain osittain (miestä ja eläimiä lukuunottamatta).

Tai sitten vaan maailmassa on niin paljon kaikkea ettei voi tietää että löytyisikö se oma juttu joskus jostain? Siksikö kokeilen kaikkea ja innostun kaikesta? Siksikö olisin valmis taas lähtemään opiskelemaan jotain uutta tai etsimään uutta työtä? Ihan vain siksi että löytäisin sen jonkun mihin purkaa kaiken innokkuuden mitä nyt jakelen liian moneen eri suuntaan?

En tiedä. Yksinkertaisesti, en tiedä.

Tiedän millainen olen ja tiedän kuka olen. Mutta en tiedä mitä haluan enkä tiedä mihin se vie.

Sitä odotellessa.

Niin todellakin, sitä odotellessa kirjoittelen epäsäännöllisesti tänne. Haluaisin kirjottaa ja purkaa oloani ja elämääni blogissa enemmänkin, mutta koneen ääressä oleminen ei houkuta enää sen jälkeen kun on jo istunut koko päivän tietokoneella töissä. Kun saisinkin harjoittaa ammattiani vielä konkreettisten viivoittimien ja paperien kanssa. Kun, kun, kun ja jos jos jos...

Lääkärini mukaan: kunpa olisi sellainen taikasauva...

Möh ja näh ja öh

Olen yrittänyt rauhoittaa itseäni ja menojani joten en ole vähään aikaan tehnyt mitään muuta kuin käynyt töissä ja treeneissä ja möhninyt kotona.

Scrimmage Kouvolaa vastaan oli nyt viikonloppuna ja vaikka joukkue hoiti homman todella hyvin ensimmäistä kertaa kokeneempaa ja taitavampaa joukkuetta vastaan, oma osuuteni jäi aika heikoksi... Sain 5 rankkua ensimmäisten jamien aikana joten minua peluutettiin todella vähän loppupelissä enää. Harmitti, mutta koska ne oli omia mokia tai toisen joukkueen taitavuutta, en silti menettänyt peli-innostustani :)

Eipä tässä kummempaa, innolla odotan vappua läheisimpien ystävieni seurassa!

Ps. Kuvat on Instagram-sivultani viime viikoilta. Jos kiinnostaa niin löydyn sieltä nimellä hentity.

Aloita aamusi ahdistuskohtauksella

Niin taas tänään...
Ja eilisen käynnin jälkeen sovittiin että jatkaisimmekin kevyellä lääkityksellä.

En tiedä miten suhtautuisin tuohon.
Vihaan lääkkeitä ja haluaisin oppia
hallitsemaan sairauteni ilman lääkkeisiin sekaantumista. En vielä eilen ottanut pillereitä ja liekö se aiheuttanut sen että en nukkunut lähes lainkaan ja herään ahdistukseen...

En halua enää lääkkeiden vaikutuksen alaiseksi. En halua sitä tunnetta että tyydyn elämässäni johonkin. Haluan pitää innokkuuteni uusia asioita kohtaan. Rakastan maniavaiheiden idearikkautta.

Haluan ja en halua. Tiedän ja en tiedä. Mieleni muuttuu jatkuvasti tunnetilasta ja mielipiteestä toiseen. Se väsyttää ja uuvuttaa minut, ja pahimpana kaikista, myös läheiseni. Siksi on ehkä pakko kokeilla taas lääkitystä. Ja koska kaupungilla ei ole resursseja hoitaa tautiani antamalla minulle keskusteluaikoja on tämä mahdollisesti ainut vaihtoehto jatkoa ajatellen...

Huoh.

Tsirp tsirp tsippadippa!

Tää ei taas pysy omassa tahdissaan!

On ollu ahdistuskohtauksia ja masennusta ja iloa ja onnistumisia ja ylienergisyyttä. Puoleentoista viikkoon ihan tarpeeksi siis. Olenkin menossa pitkästä aikaa huomenna puhumaan mielenterveyskeskukselle, josko tätä sekalaista vaihetta kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä saisi jotenkin rauhoitettua ilman lääkkeitä.

Mutta kaikenlaisia kuumeita on tällä hetkellä, koska niin paljon ideoita ja ajatuksia juoksee päässä. Pahimpina kuumeina auto, matka, talo sekä tatuointi. Ihan sellaisia pieniä vaan =D

Mutta tuosta viimeisimmästä puheen ollen. En koskaan esitellyt viimeisintä kuvaani! Hah! Jäin odottelee niitä kuvia Nurmeksen tatuointimessuilta, mutta koska niitä ei koskaan kuulunut, näytän tässä nyt muutaman mitä omalla puhelimellani tuona päivänä kalastin.

Otettiin siis joukkue-tatuoinnit!!! Voih! Meidän joukkueen logossa esiintyy tuo sydän, joten pakkohan se oli ottaa omalle iholle! Aivan huisia! Kiitos tytöt!!! Kuva on siis pieni, mutta sitäkin enemmän täynnä merkitystä! Hih!

Oltiin siis messuilla joukkueen misujen kanssa malleilemassa Undergroundin tuotteita sekä myymässä omia tuotteitamme. Hieman jännitti kun meillähän siis ei kokemusta tuollaisesta ole, eikä tietenkään ollut mitään koreografioitakaan mietittynä ennen esitystä. Mutta erittäin loistavasti meni! Ainakin positiivista palautetta saatiin että oltiin ihanan energisiä! Hih! Jee!

Kun aika käy pitkäksi myyntitiskin takana, otetaan töhöilykuvia ;)

Mutta ehdottomasti uudestaan jos vaan mahdollista!

Ja sitten takaisin siihen kuvaan.

Mullahan on paljon suunnitelmia tatuointeja varten, mutta aika ja raha taas ratkaisee. Mutta tällä hetkellä eniten häiritsee tuo jalkapöytä ja sen keskeneräinen ja todella kulunut kuva. En halua edes esitellä sitä täällä, sillä se on niin vaisu. Plöh.

Mutta kun haluaisin siihen uuden tatuoinnin! Mutta kun se tietäisi ihan liian monen viikon treenitaukoa! Mutta kun just nyt ois kiva! Mutta kun just nyt on pitkästä aikaa enempi motivaatiota tuota harrastusta kohtaan! Mutku mutku mutku...

Ehkä pitäisi sitten aloittaa se suuuuuren suuri kylkikuva ja tehdä sitä pikkuhiljaa... hmm...

In your face sadness!!!

Ha haa! En haluaisi olla materialisti, mutta kun on mieli maassa, uudet hankinnat piristää kummasti! :)

Tällä kertaa kyseessä laukku jota olen kuolannut jo kohta 2kk kun se Lindexille saapui! Iih! Hieman myyjää hymyilytti kun hihkasin ääneen kun olin ostokseni tehnyt! Thih!

Eli tuollainen ihanainen joka näyttää edestäpäin ihan tavalliselle, mutta huutaakin sivusta niittejä ja blingejä päin pläsiä!!! Ha! Eli vähä ku minä? Haha!!!

Löysin myös kaikkea söpöä kynsille Seppälästä! Eli rusetteja punaisina tarroina ja mustina koristeina, tarrasydämiä, mustapunavalkoista kimallelakkaa ja kaiken kukkuraksi kauan etsimääni candy apple red-väristä kynsilakkaa!!!! Ylemmässä kuvassa sävy hieman enempi sitä miltä se näyttää oikeasti (kynsillä en vielä tiedä, apua!), mutta alempi kuva kertoo tämän hetkisistä kynsistäni. Hih, Japanista ostettua sydänhilekynsilakkaa vaaleanpunaisella pohjalla! Huh, vaaleanpunaista! Mä taidan olla täysin sekaisin kun noin alan hempeilemään! Hui!

Edelleen, söpöilen ehkä välillä, mutta pastelliväreihin en koske!!! Hmm... paitsi ne ylisöpöt minttu-vaaleanpunasävyiset alusvaatteet mitkä näin Lindexillä saatan hakea... Eiiiiiiiih! Mitä tämä kevät tekee minulle???!!! 

Voimat koetuksella

Mistähän tätä lähtisi nyt purkamaan.
Ehkä siitä maniasta mikä vaivasi pari viikkoa sitten.

Viikon sisällä: otin yhteyttä kolmeen uuteen työpaikkaan ja yritin viedä jopa omia yritysajatuksiani eteenpäin ottamalla yhteyttä uusyrityskeskukseen. Suunnittelin Australiaan lähtöä vuodeksi, tai vaihtoehtoisesti kesäreissua Eurooppaan tai Japaniin, niin pitkälle suunniteltuna että lennot oli katsottuna kaikkiin, otettu yhteyttä eri matkanjärjestäjiin että saisi matkavinkkejä, laskettu säästöjä ja budjetteja, eläinten vahtien etsiminen vuodeksi, auton myynti, asunnon myynti /vuokraus välivuoden ajaksi jne. Otin yhteyttä koiranpentuvälittäjiin ja kenneleihin sillä ottaisin mielelläni Urpon seuraksi pikkuisen yorkshirenterrierin. Etsitty taloja ja käyty katsomassakin sellaisia. Melkein jopa ostettukin. Mietitty vieläkin Helsinkiin muuttoa. Ja tämän lisäksi sitten tietysti normaali arki eli työt, kotityöt, kaikenlainen askartelu ja puuhastelu sekä Roller Derby. Eli pää kävi taas melkoisilla ylikierroksilla ja ideoita ja ajatuksia lensi viuh viuh vaan!

Tajusin että nyt on maniavaihe päällä, ja laitetaan jarrut tapahtumalle. Mutta kuinkas kävi. Kielsin sitten itseltäni toteutamasta noista aiemmin mainituista yhtään mitään. Ja aiheutin masennuksen koska kaikki kiva on kieletty. Mutta kuinkas valitset? Jos haluaa kaikkea ja kaikenlaista, mistä päättää että mitä lähdetään viemään eteenpäin nyt ja mitä vasta myöhemmin?

Eli en osaa käsitellä tuota tautia edelleenkään... Huoh.

No sen ohella vatsani siis alkoi taas tempuilla ja päätin että nyt on viimeinen kerta kun oksennan kivusta olohuoneen lattialle. Päätin maksaa itseni kipeäksi käymällä yksityisellä lääkärillä tutkimuksissa. Ja sieltä löytyi epäspesifioidun tulehduksen lisäksi endometrioosi. Eli sellainen ihana naisten tauti joka on aiheuttanut minulle nämä kaikki kummalliset vatsavaivat, migreenin sekä kivuliaat ja runsaat kuukautiset. Ja tuota ei ole lukuisissa tutkimuksissa aiemmin löydetty???????? Olen kärsinyt noista vaivoista jo teinistä lähtien. Hyvä asia siis että selvisi mikä tuon aiheuttaa, mutta. Endometrioosi aiheuttaa lapsettomuutta ja se tauti kestää mahdollisesti koko loppuelämän. Joillakin leikkaus auttaa, minulle ehdotettiin kierukan laittoa. En ole innoissani hormonien käytöstä mutta jos se on ainut tapa päästä eroon kivuista, on se otettava harkintaan.

Otin taudinkuvan suht hyvin vastaan, eli jos en joskus saa sitten lapsia tuon taudin takia niin sitten adoptoidaan. Kunnes nyt viikonloppuna aloin lukea siskoltani lainaksi saamaa kirjaa adoptiosta. En päässyt kuin pari sivua eteenpäin kun valaistuin. En mahdollisesti koskaan saa adoptoida lasta. Ennen adoptiopäätöstä tehdään psykologiset testit ja tarkat selvitykset adoptiovanhemmille. Eli helou kaksisuuntainen mielialahäiriö ja tervemenoa adoptio-oikeus.

Itkuhan siitä tuli. Ja tulee vieläkin jos ajattelen asiaa. Enkä edes tiennyt reagoivani tähän näin rankasti. Mutta tähän asti minulla oli vielä monta tietä avoinna lapsen saamiseen sitten joskus, nyt niitä ei ole enää niin monta. Tai ainakaan se ei tule olemaan helppoa.

Tiedän että voin tulla raskaaksi vaikka onkin endometrioosi. Tiedän että saatan saada adoptio-oikeuden silti koska en esimerkiksi enää käytä lääkkeitä. Mutta ei se helpota tämän hetkistä oloa ja sitä että en vain voi päättää että tehtäiskös lapsi.

Huoh... Liekö tuo asia painamassa mieltä vai mikä on mutta tänään heräsin siihen että sain kammottavan ahdistus/paniikkikohtauksen. Itkin, sydäntä ahdisti ja pisti, hengitin katkonaisesti. Sitä jatkui monta tuntia ja olin jo monta tuntia myöhässä töistä. Oli pakko ilmoittaa että en pääse tulemaan kohtauksen takia. Edelleenkin sydän hakkaa liian nopeaan tahtiin ja hengitys on katkonaista. Silmät turvoksissa ja kuivuneet. Olo tällä hetkellä täysin lyöty. Ja sen kunniaksi mulle tulee vielä puhelu että talo jota piti käydä katsomassa tällä viikolla ja josta oltiin todella innoissamme, oli myyty.

Nyt ei mee vahvasti.

Päivitys:
Eilinen kipusi siis pahimpien päivien top5-listalle. Illan kuluessa jumitin vielä niskani joka aiheutti migreeniäkin pahemman pääkivun, sekä kuukautiseni alkoivat taas 2 viikon tauon jälkeen. Kokovartalokipu päästä vatsaan ja alaselkään. Ei niin kivaa.

Kuumetta kuumetta!!!

Ja tietysti moottoripyörä sellaista!!!

Kevät tulee ja sen myötä halu päästellä! (ei sellaisia kaasuja, hyi teitä, mitä oikein kuvittelette minusta!)
Eikä siis yhtään auttanut käydä siellä MP13-messuilla helmikuun alussa. Huoh.

Mun ongelmani tässä on se että en yllä ajamaan ihan millä tahansa välineellä, joten SEN oikean löytyminen on hankalaa... (jos ei laita sitten omaisuutta ja muokkaa mieleistään)

Mutta messuilta löytyneitä helmiä:

Mun lemppari. Harley-Davidson <3

 Ja rakastuin pariin pyörään. Arvatkaas miksi? Yletin ajamaan!!! Uskomatonta! Ja vielä valmispyöriä!!!
Mutta merkiltään siis Harley-Davidsoneja, joten iiiiisoooooo huokaus. Niiden varaosatkin maksaa enemmän kuin mitä olisin pyörääni sijoittamassa... Mutta ehkä joku päivä???

Isi!

Anova katse äitille: yks tälläinen joululahjaksi?

Välikevennys: mun suu ei ole mädäntynyt, vaan siellä on puoliksi sulanut merkkari =D

selitän jotain ihanku tietäisinki pyöristä oikeastaan yhtään mitään

seuraava pyyntö iskältä: yks tälläinen synttärilahjaksi?

Ei, en juhli sitä että saisin tuollaisen (muuta kuin maksamalla omasta pussista), vaan sitä että yletän ajamaan! 

Hö? Yletän tälläkin!!!

Ja äitin kanssa löydettiin messuilta epäoleellisin osasto mitä moottoripyörämessujen tarjonnasta voi löytyäkään:

ihania pannuja!!! Nyt mulla on tuollainen musta =)


Mutta kova kuume on, katsotaan mihin tämä johtaa!