raita

10.5.2013

Not sure...

Olen vähän sekavin tuntein mennyt täällä.

Sekavin tuntein oikeastaan kaikkea kohtaan. Ja toisaalta taas ajatukset selkenee. Ja pää alkaa rauhoittua. Ja ilman lääkkeitä. Ja toisaalta sain lääkäriltä käskyn kokeilla uudestaan litiumia ja sen ohella vielä dopamiinia, unta rauhoittamaan.

Enemmän ja enemmän myös lääkäri alkaa vakuuttua että puhutaan kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, mistä minä ja mun hoitaja ollaan jo puhuttu pitkään. Mutta kun mielen kanssa ei voi tehdä nopeita päätöksiä. Tätä tutkitaan varmaan pitkään vielä.

Lääkärin mielestä voi olla kyse myös mun persoonallisuudesta ja luonteesta kiinni. Taiteilijaluonne hän sanoi. Ja että olen erikoinen. Ainakin siinä mielessä minkä kuvan annan ulospäin itsestäni. Nuori rakennusinsinöörinainen niittilaukku olalla. Nauroin ääneen.

Niinhän minä tähän asti olen aina itselleni sanonut. Minä vaan olen tälläinen, ei tälle voi mitään. Mutta kun nuo huiput ja kuopat alkaa vaikuttaa. Masennuksen osaan jo tunnistaa ja jopa hyväksyäkin sen, ja annan sen mennä ohi. Tiedän että nyt on paha olla, mutta ehkäpä jo ensi viikolla paremmin. Annan sen pahan olon vaan soljua ja maltan jopa käydä töissä tuolloin. Tosin työnteko ei välttämättä kulje tuolloin mitä parhaiten sillä saatan jumittua vain katsomaan ruutua tekemättä mitään. Mutta olen silti elämässä kiinni edes jotenkin, enkä tipahda pois kyydistä täysin niinkuin ehkä joskus aiemmin. Katoan ehkä hetkeksi, mutta tulen taas takaisin. En ehkä heti, enkä huomenna, mutta parin viikon päästä. Ja tiedostan sen synkimmälläkin hetkellä.

Nuo maniavaiheet hankalampia. Rakastan niitä ja sitä tehokkuutta, enkä huomaa sitä edes itse välttämättä. Ja silti nyt olen onnellinen ettei juuri nyt ole esim. koiran pentua hoidettavana tai australian välivuosi muutaman kuukauden päässä, sillä minulla ei oikeasti olisi niihin voimia. Ihania asioita ja toteutettavissa vieläkin, mutta ei juuri nyt. Kaikki maailman parhaimmat ideat ja sata muuta ideaa siihen päälle yhtä aikaa päässä ja pakko toteuttaa ne juuri nyt heti kerralla.

Pari viimeistä viikkoa ovat olleet mittapuullani äärimmäisen tylsiä. Vaikka olen tehnyt vaikka mitä ja ollut vaikka missä (vappua, polttareita, pelaamista ym.), on olo ollut todella tylsä. Koska mitään uutta ei ole tapahtunut. Uusia ideoia ei ole ollut eikä tullut. Kaikki mitä aloitin huipun aikana, on jäänyt kesken enkä jaksa toteuttaa niitä loppuun, esim. vaatehuoneen siivous, kolmen eri mekon ompeleminen, ylimääräisestä romusta pääseminen, matkojen suunnittelu, Japanin kielen opiskelu yms...

Olen aina kuvitellut että tylsistyn nopeasti. Rakastan uusia asioita ja niihin tutustumista, mutta menetän mielenkiintoni nopeasti, sillä aina löytyy lisää jotain uutta ja erilaista. Mutta tämä saattaakin johtua maniasta? Tai sitten minulla ei vaan yksinkertaisesti ole mitään intohimoa mitään kohtaan? Surullista. Kokeilen mielelläni kaikkea ja kaikenlaista, ruoasta, vaatteista ja harrastuksista lähtien, mutta mikään ei ole sellainen että menettäisin elämäni pelkästään sille. Hyvä tai huono, mutta osittain olisi hienoa keskittää mielenkiinto esimerkiksi vain johonkin yhteen tai vaikkapa vaan kahteen asiaan, ja olisi sitten hiton hyvä juurikin siinä asiassa ja tietäisi siitä kaiken. Mutta kun ei. Menetän sydämeni kaikelle, mutta vain osittain (miestä ja eläimiä lukuunottamatta).

Tai sitten vaan maailmassa on niin paljon kaikkea ettei voi tietää että löytyisikö se oma juttu joskus jostain? Siksikö kokeilen kaikkea ja innostun kaikesta? Siksikö olisin valmis taas lähtemään opiskelemaan jotain uutta tai etsimään uutta työtä? Ihan vain siksi että löytäisin sen jonkun mihin purkaa kaiken innokkuuden mitä nyt jakelen liian moneen eri suuntaan?

En tiedä. Yksinkertaisesti, en tiedä.

Tiedän millainen olen ja tiedän kuka olen. Mutta en tiedä mitä haluan enkä tiedä mihin se vie.

Sitä odotellessa.

Niin todellakin, sitä odotellessa kirjoittelen epäsäännöllisesti tänne. Haluaisin kirjottaa ja purkaa oloani ja elämääni blogissa enemmänkin, mutta koneen ääressä oleminen ei houkuta enää sen jälkeen kun on jo istunut koko päivän tietokoneella töissä. Kun saisinkin harjoittaa ammattiani vielä konkreettisten viivoittimien ja paperien kanssa. Kun, kun, kun ja jos jos jos...

Lääkärini mukaan: kunpa olisi sellainen taikasauva...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti