Dry

Kuiva sisältä monin eri tavoin.
Maanantaista lähtien en ole saanut pidettyä ruokaa sisällä. Jouduin lähes tiputukseen kuin olin niin kuivunut. Onneksi lääkitys ja korvausliuos sai minut jo hieman terveemmäksi, söin äsken nuudeleita ja ne pysyivät jo sisällä! Ainakin vielä... Neljä päivää syömättä. Ja kamala nälkä koko ajan. En suosittele kellekään.

Viime viikko (ja sitä edeltävä) meni joka päivä ylitöissä. Ei ihmekään että pöpöt pääsee yllättämään kun ei ole voimia eikä vastustuskykyä. Oon täysin kuiva myös tuon työn suhteen. En jaksa enää tuollaista. Mutta on pakko yrittää pysyä siinä siihen asti kunnes keksin sille vaihtoehdon. Mutta minua saa lyödä jos vielä tämän vuoden lopussa roikun tuolla. Siihen mennessä pitää olla jo selvillä mitä elämältä haluaa, sillä muuten se valuu silmien ohitse. Vaikka ennemmin teen sitten niitä lapsia tähän väliin jos en keksi muutakaan. Ainakin saisi hengähdystauon omista haluamisistaan kun ajattelisi pikkuisen parasta.

Hmph... en taida olla terve vieläkään. Vapaaehtoisesti puhun lapsen hankkimisesta! Huh! Äkkiä lääkettä!!!

My weekend in frames

Mun työt vie mun mehut tällä hetkellä niin iltaisin ei päässä liiku eikä soi mitään. Ei edes Elokuun soutaahuopaaouoooouuoouoooo´o, niinkuin päivisin.
Mulla oli todella hauska viikonloppu Isossa Kaupungissa, mutta ei jaksa nyt tarinoida siitäkään. Joten annetaan kuvien siis kertoa miten huono valokuvaaja minä olenkaan. Eikäku että miten hauska viikonloppu takana. Mutta eikäku, multahan jäi siis taas ottamatta kuvia joka toisesta tapahtumasta. Joka tapauksessa, saanko esitellä: viikonloppuni!

Perjantaina juhlittiin ennakkoon miekkosen kaksvitosia. Jep. Olen pikku-puuma, nuorempi mies, nam! Laitoin neulakammoisen ottamaan kulmalävistyksen. Mutta itsepähän on siitä puhunut eikä ole saanut aikaiseksi ottaa. Vein myös pojat ja itseni pelaamaan Megazonea! Loistavaa ajanvietettä!!! Enkä ollut edes huonoin pelaaja vaan molemmissa peleissä jossain puolivälin paikkella! Go minä! Mutta huono minä kun kamera koko ajan taskussa eikä kuvia saa aikaiseksi. Mutta kun oli niin kivaa! Yhtään ei herännyt kilpailuvietti kun aika lähti käyntiin ja piti kirmata piiloon vastustajajoukkueita laserase hyppysissä... Voisin vaikka heti uudestaan!

Sakea ja sushia ja puikkojen opettelua

Mun annos

Kaiken tuon riehumisen jälkeen mentiin syömään sushia. 4 hengen seurueestamme vain yksi oli aiemmin syönyt sushia joten odotukset oli korkealla. Paitsi minulla. En voi sietää raakaa kalaa. Kyllä sitä syö mutta en vapaaehtoisesti. Onneksi en odottanut paljoa sillä se oli sitä mitä arvelinkin. Raaka kala mössön seassa. Kumpikaan ei lemppariani. Mössöruuat vaan ovat jotain ihan kamalaa. Vähän kuin pottumuusi. Iuuuh. Mutta mies tykkäsi! Ja sehän oli päätarkoituskin! Ps. Sake oli hyvää. Minä väsyin (kuumetta oli silloin yöllä!) mutta pojat jatkoivat iltaa vielä Kallion pubikierroksella.

Lauantaina oli kauan odotettu Helsinki Burlesque Festival 2012. Vaatekriisi tosin oli jo ohitse sillä vaatteet oli ollut pakko pakata jo aiemmin mukaan, joten ne ei ollut kuin laittaa niskaan. Pojat saattavat olla eri mieltä valmistautumisen keston osalta, mutta eipä niitä nyt kuunnellakaan. Omia asukuvia minulla ei ole omassa kamerassani, mutta ystävättäreltäni löytyy varmasti muutama otos, jos laitan sitten myöhemmin kuvamateriaalia lisää. Mutta ihania esiintyjiä oli paljon! Kuvanlaatu valitettavaa mutta totta.

Sir Willy Waterlily

Pöllähtänyt minä

pelkkä juliste...

Beautiful Cleo Viper

Christopher Wonder

Miss Indigo Blue

Gotta love that (Scotty the Blue) bunny! with Hedoluxe

Satan´s Angelista otetut kuvat olivat todella pimeitä kun ei päästy enää lähelle lavaa viimeisten esitysten aikana. Siinä se on muute energinen vanhempi nainen! Mahtavaa...
Kaamee väsymys jaloissa festivaalin jälkeen, sillä istumapaikkoja ei ollut enää saatavilla kun me pääsimme paikan päälle. Koroilla kun seisoo reilut 5 tuntia niin saa taas vaan syyttää itseään ja niitä ihania korkoja mihin ne jalat pitää aina saada survottua vaikka tietää sen lopputuloksen.

Mutta ehkä kolmen tunnin unien jälkeen piti vielä kuitenkin saada raahattua itsensä Valtterille kun kerran siinä muutaman korttelin päässä majoittui. Kuvissa löytöjä, yhdestä hameesta en saanut hyvää kuvaa, olisi pitänyt  pukea päälle enkä jaksa nyt pukuleikkejä.

Kirkkaan punainen lierihattu kesäksi sekä pallokellohamonen

Ihana sydänpusero ja tyllihame, sekä raitapaita treeneihin ja toinen lierihattu seiloriteemalla. Kissa ihan omasta varastosta.

Viimeinen yö vietettiin romanttisesti hotellissa. Just. Nukuttiin koko aika mitä oltiin hotellissa eli lähes yksi päivä. Aamupalaksi mies osti minulle tälläisen herkun hotellin vieressä olevasta cupcake-puodista. Mmmmm...

minttusuklaa cupcake

Loppu maanantai iltapäivästä menikin sitten auton kaivamiseen lumen keskeltä, mitä sen neljän päivän aikana tuli lähes joka päivä taivaan täydeltä.

Ja niin justiinsa. Ei muute päästy ilman tekstiä tälläkään kertaa. En vaan osaa olla höpöttämättä. Pöh.
Nyt emäntä unille, ei muuten jaksa tehdä pitkää päivää toimistossa huomenna.... Huaaah. Valmiiksi jo kehtuuttaa...

For my Valentine

Kiitos rakas kun olet ihana.

 

Kultani pienoiseni toi minulle töihin tänään tälläisen yllätyksen. Tosin ehdin makeanhimoissani puraista sitä ennen kuin ehdin ottaa siitä kuvan.

Minut hemmotellaan pilalle. I´m not worth it!

Mutta ihana mies. En osaa muuta sanoa.

Minulla olis siis lähes 11 tunnin työpäivä ja treenitkin jäi välistä sen takia. Ja sitten mies koputtelee toimiston ovelle ja tuo kakkusen. Huaah.

Ja arvatkaas mitä. Mies oli vielä kotona tiskannut ja vienyt roskat ja käyttänyt koiran lenkillä! Kääk! Ihan epätodellista!

No todellisuus iski sitten päin kasvoja kun olin suunnitellut miehelle yllätystä takaisin näin ystävänpäivän kunniaksi...

...menkat.

ps. Ihanaa ystävänpäivää kaikille!

Low point

...pieni notkahdus. Huutoitkut suihkussa ja terapeuttinen vuodatus miehelle. Ei vaan jaksa. Pää täynnä kaikkea ja kun mitään ei saa purettua ulos. Ei välttämättä masennukseen tai mihinkään sairauteen liittyvä retkahtaminen, vaan ihan kun on jumissa. Kaikkea liikaa ja kuitenkin liian vähän. Töissä ylityötunteja joka päivälle, urasuunnitelmat ja haaveet täysin kesken, paino noussut, kotona remontti kesken, oma terveys ja sen epätietoisuus mitä on meneillään (sekä päässä että vatsassa, molemmat vihoittelee), rahapula ja oma tuhlaavaisuus, haluaako lapsia vai ei, muuttaakko pois vai ei, hoitamattomat asiat, maksamattomat laskut, pyöräkuume, Japanin matkan suunnittelu, onko töitä enää parin kk päästä... luetellakseni vain muutaman asian mitä pääni pyörittää ympäri ja ympäri, uudestaan ja uudestaan, päivä toisensa jälkeen.

Pahimman reaktion sai aikaan talo. Löysin sen unelmieni talon. Pikku huvilan omalla valmiilla puutarhalla. 1930 rakennettu hirsirakennus. Ihana ajan patinoima pikku sauna pihalla. Hieman rempallaan että siitä saisi muokattua juuri omanlaisen. Sekä juurikin oikean hintainen. Täysin väärä aika. Valitettavasti.
Olen taistellut ajatusteni kanssa että voinko jättää ottamatta kun kerran sellainen eteen tuodaan. Kävin katsomassa taloa pari kertaa, pankista saisi lainaa (hieman ehkä pitkin hampain), mies rakastaa taloa yhtä paljon kuin minä... Kaikki elementit kohdallaan. Mutta täysin väärä aika. Rahat vai kolmipyörä, ja minä valitsen sen kolmipyörän...

trickytrickytricky...

Kaekelllaesta...

Onhan tässä taas ollu kaikkee vuoden alusta, mutta kun tämä töhöpää ei koskaan muista joko ottaa kameraa mukaan, ottaa kuvia tai purkaa ottamiaan kuvia koneelle, jolloin kuvallinen saalis jää aina kuukausien päähän pyörimään koneelle kansioihin.

On ollu juhlia ja menoja ja remontointia ja kipeetä vatsaa ja ennen kaikkea, moottoripyöriä.

Piti kiusata itseään ja käydä MP12 messuilla. Huaaaaah. Nyt en sitten teekään muuta kuin etsiskelen netistä pyöriä ja vertailen autokoulujen ajokorttien hintoja. Haluu haluu haluu, nyt nyt nyt! Messuilla harmitti ettei ollut kokeiltavana yhtään pyörää jolla olisin yltänyt ajaa. Kaikissa ei edes yltänyt varpaat maahan. Ihanaa olla lyhyt! Ja kamerahan oli koko reissun ajan laukussa. Ja just sillon kun mulla oli mun mielestä erittäin onnistunut asu, meikki ja kampaus. Tietysti. Niinku aina.

Messujen saalista. Näiden selaaminen ei auta pyöräkuumeeseen...

Tammikuussa ei ollut edes kylmä ja lumikaan ei suututtanut vielä, kun käytiin pulkkamäessä miehen ja koiran kanssa. Urpo (siis koira, ei mies) rakastaa juosta mäkeä edestakas, joten se sai toimia vetojuhtana. Vetojuhdaksi joutui myös mies takaisin kotiin kävellessä =)

Urpon kanssa mäessä, ei siis istuta tasaisella =)

Hullu elukka!!!

laiska emäntä istu kyydissä

pulkkailun jälkeinen teos

Kaikenlaisia juhliakin on sattunut n.kk ajalle. Kaverilla oli 30v. juhlat, jotka melkein saatiin pidettyä yllätyksenä mutta pieniä lipsahduksia oli kuitenkin käynyt. Mutta hienot juhlat kuitenkin, jatkuivat vielä pitkälle aamuun! Käytiin myös Lahdessa ristiäisissä. Pikkuinen nakero oli, eikä edes huutanut kun vettä laitettiin pikkuisille kiharoille. Samalla reissulla näin myös vanhaa ystävää, pitkästä pitkästä aikaa. Tuntui tosin että aika loppui kesken, olisi voinut vielä enempikin turista ja jakaa ajatuksia. Mutta ehtiihän sitä! Ja yllättäen yllättäen tällä reissulla kamera nökötti kivasti kotona keittiön pöydällä. Kiitokset tästä minun päälleni. Kiitos pää kun unohdat aina kaiken.

söpöläiset kaverin juhlissa

vielä joku päivä mun oma tukka on noin pitkä...

Ja tyttöjen kanssa pidettiin taas iltaa ja mentii keilaamaan. Joskus voisin pitkästä aikaa käydä tekee sitä myös selvinpäin =) Kuvia ei hirveästi illalta ole sillä kaikki eivät ole niin innokkaita olemaan niin paljon kuvissa kuin minä ottaisin kuvia. Harmi sillä minusta kuvien ottaminen on kivaa...

Keilaus-asu

Ja kaikenlaista on myös tulossa. Eniten jännittää ehkä Helsinki Burlesque Festival 2012 puolentoista viikon päästä. Mulla ei ole asua vielä päätettynä!!! Jaiks! Ja aiheena Over the rainbow. Pikkuisen laaja aihealue, mutta eiköhän tuolta kaapin kätköistä löytyne jokunen rytky minkä voi kyseiseen tapahtumaan pukea. Mutta jännää, en ole aiemmin ollut näillä festareilla vaikka viisi vuotta tapahtumaa on jo järjestetty. En kai ole uskonut olevani tarpeeksi "burleski" osallistuakseni. Tosin marraskuisen pick-up tyttö-debyyttini jälkeen olen ollut enempi ja enempi kiinnostunut alasta, ja olisin varma että olisin  paljonkin tekemisissä kyseisen taiteenlajin kanssa jos sitä voisi harrastaa myös täällä. Huih hui! Jee! Mutta siitä sitten lähempänä ja myöhemmin lisää =)

ikävä

hmph... mulla on ikävä jotain mutta en tiedä mitä. Varmaankin siis same old same old "en tiedä kuka mä oon".

katse tulevaisuudessa vai menneessä?

Huomaan asioita mistä olen ollut vahvasti jotain mieltä joskus nuoruudessa, ja olen tällä hetkellä jotain ihan päinvastaista. Mutta toisaalta taas olen täysin samanlainen kuin teininä ja löydän esimerkiksi vanhoista kuvista vaatteita joita edelleenkin pitäisin! Eli olenko jossain välissä unohtanut itseni?

Ulkonäöstäni huolehtimisen olen unohtanut kyllä. Oli aikoja jolloin en lähtenyt kouluun jos tukka ei mennyt hyvin. Ilman ripsiväriä ja rajauksia en näyttäytynyt missään, ja huulilla oli aina punaa. Ok, huulilla oli myös limen vihreää, valkoista, hopeaa, tumman violettia... Oh my, jotain ihan karmivaa. Hmm, toi violetti ei tosin ollut paha, saattaa jämät olla edelleen laatikossa =)
Ystäväni muistutti joskus minun sanoneen lukioaikoina etten kävele ikinä matalilla kengillä, enkä myöskään omistanut sellaisia. Korot olivat aina vähintään 6 senttiä ja ylöspäin.
Mutta kuitenkin, mitä mä olen nykyään. Työpäivänä päällä: farkut, joku toppi jonka päällä joku paita, jotkut kengät. Työpäivänä naamalla: useimmiten ei mitään! Työpäivänä tukka: pannalla tai ponnarilla ja pannalla. Ilman mitään aineita niin että se varmasti on kamala takku/rasvainen lätty työpäivän jälkeen.

What the f*** happened!???!!! Onko mulla siis ikävä sitä minua mikä joskus olin? Naiivia tyttöä suurine unelmineen? Hyvällä itsetunnolla siunattua maailmanmatkaajaa? (itseni mielestä siis olin silloin) Voi olla. Voi olla että haluaisin sen elämän innon mikä silloin oli. Kun kaikki oli uutta ja ihmeellistä, ja riitti energiaa tehdä koko ajan jotain. Miksi silloin ajattelin että maailma on täysin avoinna minulle ja voin tehdä mitä ikinä haluan? Miksi en enää? Onko maailma sulkenut oviaan?

Ei, minä olen sulkeutunut itse. Avannut ehkä silmiä enemmän maailman todellisuudelle enkä sille fantasialle mitä joskus näin. Ääää, tieto lisää tuskaa, eikös? Mä lyttään itseni asioissa jo ennen kuin olen niitä suorittamassa. "Kuitenkin se menee pieleen, et onnistu, älä edes yritä". Haluaisin sen ennakkoluulottomuuden takaisin mikä nuoruudessa oli. No joo, en ole vielä niin vanha (enhän?) että  voi puhua kaukaisesta nuoruudesta, ja olen edelleen nuori ja elämä edessä. Mutta kun ei tiedä mitä se elämä tuo mukanaan. Haluan tietää! En pidä tälläisesta tietämättömyydestä.

Mutta tulevalta toivon että saan revittyä itseni harmaasta arjesta ja alan taas olla oma itseni. Sellainen joka uskaltaa olla oma itsensä vaikka sitten siinä vihreässä huulipunassa. Ehkä sen myötä löydän myös elämälleni oikean suunnan...

I WANNA!

Haluisin niiiiiiiin paljon kaikkee. En edes tiedä mistä aloittaa.

Haluaisin...

...oman boudoir-tyylisen laittautumishuoneen.

Siellä kaikilla vaatteillani, kengilläni, asusteillani ja meikeilläni olisi oma paikkansa ja ne olisi hienosti koko ajan esillä. Myös paljon kankaita ja verhoja, ihania huonekaluja ja suuri laittautumispöytä peileineen kuuluisi tähän huoneeseen. Mustaa, hopeaa, punaista, pinkkiä, valkoista, satiinia, silkkiä, samettia, kimaltavaa, synkkää, utuista, hajuvedentuoksuista... Ehkä joku päivä. Huokaus.

...jo Japaniin häämatkalle.

Suunnitelmissa on lähteä muutamaksi viikoksi Japaniin. Ei olla vielä päätetty millä tyylillä mennään (lentämällä? ha haa), mutta itseä kiinnostaisi reppureissaaminen. Ei olisi niin yhteen paikkaan sidottuna. Budjetti tosin vielä laskematta. Häälahjarahastosta on tosin suuri apu, mutta jostain syystä en saa säästettyä itse ollenkaan. Joka kuukausi tulee jotain tyhmiä pakollisia maksuja ja laskuja ja menoja niin paljon että rahat loppuvat kesken ennen seuraavan palkan tuloa. Tyhmää. Mutta alunperin tarkoitus oli lähteä jo nyt elokuussa, mutta saas nähdä onko rahoitus siihen mennessä onnistunut. Tosin ei haittaa jos siirtyy seuraavalle huhtikuulle sillä olen aina halunnut nähdä kirsikkapuut täydessä kukinnassaan jossain Japanin ihanista puistoista... Joku päivä. Huokaus.

...ostaa vanhan huvilan ja kunnostaa sen.

Aaaaah. Nämä ovat heikkouteni. Mokomat ovat vaan joko niin huonossa kunnossa ettei enää voi korjata, tai niin kalliita ettei ole tavan tallaajalla varaa, tai kaupungin tai jonkun muun sellaisen tahon omistuksessa ettei niitä saa ostettua. Vanhoissa taloissa on vaan sitä jotain. Joku sellainen tunnelma, historian siipien havina, mikä lumoaa. Voih. Tulee ikävä omakotitalo-asumista... Pidin omasta pikkuruisesta rintamamiestalostani. Sellainen ehkä tulevaisuudessakin sitten. Tälläinen... epätodennäköisesti joku päivä. Huokaus.

...olla joskus paras jossakin.

Vihaan sitä että on ihan hyvä jossakin. Olen ihan ok monessa asiassa mutten missään paras. Laulan ihan hyvin, piirrän ihan hyvin, ompelen ihan hyvin, kirjoitan ihan hyvin, lautailen ihan hyvin, luistelen ihan hyvin, tanssin ihan hyvin, meikkaan ihan hyvin, laitan ruokaa ihan hyvin, remontoin ihan hyvin... the list is endless. Mutta en ole missään noista niin hyvä että voisin käyttää taitojani ammatillisessa mielessä. Haluaisin harrastuksistani ammatin, mutta se on mahdotonta sillä en ole tarpeeksi hyvä. Ihan hyvä ei riitä että menestyy tai edes että saa töitä. En tiedä, ehkä joku päivä. Huokaus.

...joskus olla mies.

Ainakin tällä alalla. Ei ehkä enää niin paljoa, mutta opiskeluaikana kukaan ei ottanut tosissaan kun ilmoitti olevansa insinööri-opiskelija. Rakennustyömaalta ei saanut töitä, ja jos olisi saanut niin vastauksena oli: siivoojiksi meillä aiemminkin on kaikki naiset laitettu. Myös joka kuukausi kun on nämä ihanat punaisen ristin päivät, toivoo kovasti että olisi ennemmin mies. Lapsena olin katkera kun tajusin että olen tyttö eikä minulle kasva hienoa pissivälinettä jonka avulla voi pissiä seisaaltaan. Ja jos olisin ollut poika, olisin varmasti saanut mopon 15-vuotiaana, jota en saanut nyt vaikka kuinka toivoin. Enkä saanut autoakaan, ja ihan varmasti poikana olisin saanut edes jonkunlaisen romun. No ok, kävin isin kanssa metsällä, kiipeilin puissa, ammuin erilaisilla aseilla, ajelin kelkalla... Poikatyttö. Mutta tuskin joku päivä. Huokaus.

...olla valokuvauksellinen.

Huaaaah. Mun naama liikkuu sen sata kertaa sekunnissa. Joo on kiva olla ilmeikäs mutta rajansa kaikella. Yksi kuva ehkä tuhannesta onnistuu, ja silloinkin sitten tukka roikkuu rasvaisena päätä myöten. Olen niiiiiiin kateellinen ihmisille jotka on kuvauksellisia ja näyttävät kuvissa aina hyvälle. Minä jos yrittämällä yritän että nyt otetaan hyvännäköinen kuva, on tuloksena varsinkin jotain ihan kamalaa. Minusta jos saa hyvän kuvan niin se on puhdas vahinko. Hääkuvissa tasan yksi kuva on sopiva kiitoskortteihin tai viralliseksi hääkuvaksi. Muuten se olin aina minä jonka naama oli valahtanut tai kurtussa tai silmät kiinni tai kaksoisleualla tai kieli poskella. Ainoat hyvät kuvat minusta on olemassa miehen huomenlahjakansiossa, joita en kuulemma saa näyttää kellekään. Että ne meni sitten siinä. Toivottavasti joku päivä. Huokaus.

...omistaa hyvän järkkärin jos sen avulla saisi parempia kuvia tästä nassusta? Kuvaa en osaa laittaa sillä ei mitään hajua millainen on hyvä kamera. Mutta ehdottomasti joku päivä!