raita

21.8.2013

Silence

Olen ollut siis loman jälkeen sairaslomalla, taas. Kun vaan ei jaksa. Ja pakkohan ei ole jaksaa. Sen alan tässä vähitellen oppimaan.

On pyöritty hoitajilla ja lääkärillä ja psykiatrille aika syyskuussa.

No töistä laittoivat sitten hyvän pommin tänään.
Irtisanoivat.

Onko oikeutettua vai ei, selvitys vielä kesken, mutta pahasti haiskahtaa että sairaslomalla masennuksen takia oleva irtisanotaan taloudellisista ja tuotannollisista syistä. Phuh huh minkä porsaanreiän ovat kaivaneet. Muitahan siis ei irtisanottu ja minun jälkeeni yritykseen on tullut kolme työntekijää.

Eikä kiitostakaan herunut. Ja vaikka eivät olisi edes kiittäneet, mutta edes jotain! Oli kiva että olit täällä? Vaikka kahvit taukohuoneessa? No mut ei. Sekin kertoo että ei ihan puhtaat jauhot ole pussissa eikä yrityksessä osata hoitaa mitään asioita oikein.

Toisaalta ehkä hyvä näin. Pääsen kuitenkin liiton rahoille ja irti tuosta yrityksestä.
Tulevaisuuden miettiminen tulikin hieman nopeampaa kuin olin arvellut.

Tälläista siis tänne.

Ensi kerralla lupaan että jotain pirteämpää!

Vaikkapa sitten niistä 7 kenkäparista mitkä olen kahden kk sisään varastooni haalinut! ;D

12 kommenttia:

  1. Törkeää ja asiatonta toimintaa työnantajalta.
    Mutta kuten sanonta kuuluu: kun yksi ovi sulkeutuu niin uusia avautuu!
    Löydät kyllä paremman paikan!:)
    Tsemppiä ja jaksamista sinulle!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Uskoisin tällä hetkellä että mikä tahansa on parempi kuin edellinen työpaikkani =D

      Poista
  2. No voi hitto, ei kyllä todellakaan oikeutettua toimintaa.. jaksamisia, kuten anonyymi edellä sanoo, uutta tulee eteen ja varmasti parempaa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uutta tulee ihan takuulla, mutta tällä hetkellä ihan täysin auki vielä että mitä. Mutta varmasti parempaa!

      Poista
  3. On kyllä aika outoa toimintaa firmalta, ei kovin hyvää kuvaa anna siun ex-työpaikasta. Ei tosiaan taida olla puhtaat jauhot pussissa... Tsemppiä asian selvittelyyn ja muutenkin elämään! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Voimia tarvitaan kyllä. Voimat jo valmiiksi loppu ja sitten paukahtaa tälläinen päälle... Mutta joka päivä enempi sitä mieltä että hyvä kun pääsin sieltä pois!

      Poista
  4. Kysymys: onko ne kolme palkattu samalla nimikkeellä kuin olit tai tekemään samaa tehtävää kuin sinä? Jos kyllä, suosittelen olemaan yhteydessä liittoon ja pyytämään tekemään selvityksen.
    Tiedän, että on helpommin sanottu kuin tehty masennuksen kourissa, mutta jos jaksat, niin palkkio on kyllä sen arvoinen. Pieni taisto joskus jopa piristää.

    Terveisin,
    toipilas, entinen luottamusvaltuutettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. yksi niistä on palkattu samalla nimikkeellä kyllä. Ja minun irtisanomisen jälkeen on pyydetty entistä työntekijää tekemään hommia kun on niin kiire... Huoh. Mutta mitään ei ole tietenkään mustaa valkoisella joten... Saas nähdä millainen taistelu on vielä edessä =(

      Poista
  5. No, jos kuulut liittoon (I hope you do), niin tuon pitäisi olla kyllä niin helppo keissi, että ei mitään rajaa. Itse asiassa ilmankin, kun tuossa on rikottun lakia! Jos sut on muka YT-neuvoteltu ulos tuotannollis-taloudellisista syistä, samalla nimikkeellä ei saa palkata kolmeen kuukauteen uutta työntekijää. Piste. Taistoon nainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulun liittoon, mutta ekalla soittokerralla liiton lakimies oli sitä mieltä että normaalia rakennusalalla. Tarvitsee siis lisätietoja yrityksen taustoista. Kyselyt vetämässä muilla työntekijöillä mutta läheisimmät ovat vielä lomalla joten kestää asioiden käsittely sen takia. Ja itseasiassa samalla nimikkeellä ei saa palkata 9kk ketään. Se on vielä parempi/pahempi.

      Poista
  6. No sehän on aina vaan parempi, että aika on niinkin pitkä! Jei, tuuletukset sille!! Itse muistin 3 kk, en tarkistanut mistään.
    Jos jokin on tavallista toimintaa rakennusalalla, ei se tee siitä silti laillista tai hyväksyttävää. Ihme kommentti lakimieheltä - vai yrittikö hän lohduttaa...?

    Toivon, että asiat etenevät oikeaan suuntaan. Kiukuttaa tuollainen perseily (pardon my French) ihmisiä kohtaan.
    Tsemppiä ja aurinkoisia syssypäiviä sinulle!
    P.S. Tatska on magee.

    Terveisin, Ilona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. saattoi olla että yritti lohduttaa, hieman itku kurkussa soitin silloin heti irtisanomispäivänä =D

      Juu. Asia jos olisi hoidettu oikein, en olisi edes soitellut lakimiehelle alunperinkään. Mutta menivät tekemään virheen ja toivottavasti oppiivat siitä.

      Iloista syksyä myös sinne! =)

      Poista