raita

7.10.2012

Misunderstood.

Ääää, suunnittelin jo et sunnuntaina kirjoitan sit jotai kivaa kun on uus kuva jalassa ja mukava viikonloppu takana kaikin puolin.

Niinpä niin. Paljon sitä aina osaa ennustaa etukäteen.

Eli ei mitään vakavaa sinänsä ole sattunut, mutta mieli on todella maassa.

Perjantaina oli tapaaminen mielenterveyskeskuksella, joka rauhoitti mieltä ja sain uusia näkemyksiä elämäntilanteeseeni. Mies ei ymmärtänyt näitä näkemyksiä. Tatuointiaika peruuntui. Nukuin 14h, joka turhautti ihan pirusti kun on muutakin tekemistä kuin nukkua. Lauantaina näkemyseroja treeneissä. Autosta pimahti akku kun olisi pitänyt kyyditä ihmisiä ja oli kiire tupareihin. Riitaa miehen kanssa, jota ei oikeastaan koskaan tapahdu (ainakaan niin että myös mies olisi suuttunut). Pientä kinaa myös ystävän kanssa. Sunnuntaina asuntoesittely asunnossamme josta olisi pitänyt päästä pois alta kissojen ja koiran kanssa, mutta auto ei ollut käytössä. Piti siivota krapulassa aamulla ennen esittelyä. Sunnuntaille siirretty tatuointiaikakin peruuntui. Auto sammui kiellettyyn parkkiin, joten auto saatava pois ennen maanantaita. Autossa varusteita joita joukkueemme jäsenet tarvitsisivat maanantaina, mutta ei tietoa lähteekö tuo auto enää käyntiin. Kun yritetään mennä käynnistämään autoa kaapeleilla, alkaa sataa kaatamalla vettä. Auto viimein pihassa.

Mutta lopulta nämä asiat eivät ole minua maahan polkeneet, sillä tiedän että shit happens ja ehdin esimerkiksi tatuoinnin ottaa myöhemminkin, ja autoon ostettava siis uusi akku. Vaan asia mikä minua on haitannut koko viikonlopun on se ettei minua ymmärretä. Tai kuunnella. Olenkohan päivitellyt joskus tätä samaa asiaa?

Minua ei ymmärretä. Piste. Aiheutanko sen itse? Enkö osaa tarpeeksi hyvin ilmaista itseäni? Vai enkö tee sitä lainkaan? Vai eikö minua vaan haluta ymmärtää? Tai jakseta kuunnella?

Koen tätä kaikkialla tällä hetkellä. Töissä, kotona, ystävien seurassa, siskoni seurassa, joukkueessa... vanhempiani en edes yritä sillä ne eivät ole koskaan minua ymmärtäneet vaikka kovasti niin tahtoisin. Heidän maailmankatsomuksensa on vaan niin kaukana omastani etten enää edes halua yrittää.

Mutta läheisimpäni. Minut ehkä kuullaan muttei kuunnella oikeasti. Ja jos kuunnellaan, puheitani vähätellään. Vai enkö vain osaa tarpeeksi voimakkaasti ilmaista mielipidettäni tai sanojani että joku oikeasti joskus kuulisi.

Ja koska minut vain kuullaan eikä kuunnella, minua ei ymmärretä. Tahtoisin niin kovasti että joku pääsisi pääni sisään ja näkisi/kokisi/kuulisi/ymmärtäisi mitä se käy läpi, tuntisi oikeasti minut kuka minä olen ja siksi ymmärtäisi mitä puhun ja miksi. Enkö siis vain itse päästä sinne ketään? En tiedä. En oikeasti tiedä. En ehkä osaa avata ajatuksiani oikein ja ne tulevat väärin ulos suusta?

Mies kyllä kuuntelee mielellään ja haluaisi kovasti ymmärtää, mutta ei vaan ymmärrä. Liekö miehen ja naisen eroja, miksen osaa selittää päässäni käyviä asioita hänelle niin että ymmärtäisi mitä tarkoitan. Siskoni kanssa vähän tämä sama ongelma, tosin sitä ei voi selittää miehen ja naisen eroilla.

Töissä ei todellakaan kuunnella eikä kuulla vaikka huutaisi keskellä työpöytää täyttä kurkkua. Ja se maailma on niin eri kuin missä minä oikeasti elän tai haluaisin elää, joten en enää edes yritä huutaa. Ei siellä vain ymmärretä. Ihmiset on työkoneita, ei muuta.

Joukkueeni turhauttaa tällä hetkellä todella paljon. Joukkueen kesken on niin paljon näkemyseroja asioiden hoidosta.  Tietäähän sen että kun on kourallinen naisia jotka yrittää kaikki hoitaa samoja asioita, ettei siinä lopulta käy hyvin. Yritän välillä puhua järkeä, asioita pitää hoitaa kompromissien avulla sillä kenenkään yhden mielipide ei ole välttämättä se oikea, mutta tuntuu että ääneni hukkuu monen muun voimakkaamman äänen alle ja kiistoja tapahtuu. Joukkue tarvitsisi selkeästi valmentajan. Kun lähes koko joukkue yrittää olla valmentaja yhtä aikaa, ei siitä ole tiedossa kuin sotkua. Joukkueessa tosin on myös omanlaisiaan kuppikuntia, ja koska minä ainakin yritän ymmärtää niitä kaikkia, en kuulu niihin mihinkään. Välillä tuntuu että voisin ihan hyvin lähteä tuosta maailmasta, saisin ainakin vapaa-aikani takaisin.

Minulla ei ole yhtään ystävää joka tietäisi minusta kaikkea. Ystäväni ovat kaikki niin erilaisia, ja erilaisista maailmoista sekä keskenään että minun kanssa. Ystäväni jostain piiristä tietää jotain asioita ja toinen toisia, ihan vain siksi koska ne asiat sopivat näiden ystävien maailmaan ja ymmärrykseen. Ja jos yritän paljastaa itsestäni asioita jotka kuuluvatkin siihen toiseen maailmaan ja näkemykseen, ne torjutaan joko olemalla huomioimatta kokonaan, tai vähätellään ja kerrotaan päälle jokin tarina että miksi asia ei ole näin. Miksi ei voida ymmärtää etten ole samanlainen kuin he itse? Paheksutaan asioita joita ei ymmärretä, muttei halutakaan ymmärtää sillä se tarkoittaisi että minua pitäisi kuunnella.

En ymmärrä miksei minua haluta ymmärtää. 

2 kommenttia:

  1. Ymmärrän aika montaa noista sun pointeista. Ei se miehen ymmärtämättömyys välttämättä johdu siitä, et se on mies vaan esim. siitä, että se ei vaan oo kokenu asioita niinku sinä. Mulla on sama ongelma, vähän rankempi elämä ku miehellä takana.
    Ja tuon joukkuehommankin ymmärrän, koska oon ite ihan samaa mieltä. Liian monta voimakastahtoista ihmistä tekemässä samaa juttua, väkisin tulee tappeluita. Ja niinhän se menee, et oma mielipide on omasta mielestä aina se paras.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä huomioita! Kokemus erilaisista asioista tuo erilaisia näkemyksiä... Hmm.

      Ja toden totta. Meidän joukkue on kasattu voimakastahtoisista henkilöistä ja persoonista että hölmöä on ollut edes ajatella että kaikki menisi mutkattomasti!

      ps. onneksi tänään jo taas pirteämpi päivä =)

      Poista