Oh, baby

Sain tänään ahdistuskohtauksen. Se tuli ihan yllättäen kesken lounastauon.

Arvelin käydä vaihtelun vuoksi lounaalla kahvilassa ja tilasin sämpylän ja kuumaa kaakaota kermavaahdolla. Menin istumaan pöytään ja näin kun raskaana oleva nainen odotteli jotain oven suussa. Nainen hieroi masuaan, varmaankin huomaamattaan, ja näytti rauhalliselta. Minun sydämeni alkoi tuossa vaiheessa lyömään nopeampaa, ja yritin haukkoa suuria sämpylän palasia ja seurata ennemmin vanhaa pariskuntaa viereisessä pöydässä. Kun naisen seuraan lyöttäytyi toinen raskaana oleva nainen, hengitykseni alkoi olla jo melko kiivasta ja käteni tärisivät. He puhuivat kuinka kolmas nainen tulisi vaunujen kanssa ja että vaunut eivät ikimaailmassa mahtuisi pieneen kahvilaan. He alkoivat siirrellä pöytiä ja tuoleja kasaan ja tekivät tilaa omalle pöytäseurueelleen. Kolmas nainen saapui vaaleanpunaisten vaunujen kanssa, puuskuttaen että tuolla on ihan mahdotonta kulkea vaunujen kanssa jouluruuhkassa. Minä huokasin ääneen, yritin ottaa hörpyn kaakaosta, mutta se ei enää maistunut. Välittömästi he alkoivat keskustella raskaana olevien lasketuista ajoista ja kuinka toinen naisista joutuisi käynnistämään synnytyksen jos vauva ei ala tulla parin päivän sisällä ulos omia aikojaan. Siinä vaiheessa minä nappasin laukkuni ja takkini ja juoksin ulos. Meinasin oikeasti oksentaa, minua heikotti hirveästi ja en meinannut saada henkeä. Kävelin edestakaisin kävelykatua että rauhottuisin ja lähdin takaisin töihin. Siellä ei ehtisi ahdistua kun kiire on kova. Mutta sämpylä ja kaakao jäivät puolitiehen.

Miksi? En ole ihan varma itsekään. Sen tiedän että minua ällöttää äidit. Se niiden hössötys ja turha höösääminen. Karmiva pelko että minusta itsestäni tulee tuollainen joskus. Ihan kamalaa. Nytkin kun muistelen tuota päivällä kokemaani, käteni tärisevät ja poskeni alkoivat kuumottaa. En ymmärrä itsekään, sillä aion joskus yrittää saada lasta, joten miksi näin voimakas reaktio siitä että ihmiset rakastavat omia lapsiaan? Mutta kun liika on aina liikaa. Ehkä myös ympäristön paine on minulle liikaa. Useampi kuin moni on kysynyt naimisiinmenon jälkeen että millos vauva tulee tai että joko on pulla uunissa? Mitä se muille kuuluu? Ihankuin sellainen asia pitäisi yleensäkään ilmoittaa naapurin serkun tuttavalle, pidän asiani ominani kiitos vain. Minä en ole hommaamassa lasta pitkään aikaan, olen tyytyväinen näin (eikä saa syöttää mulle sanojani jos vahinko käy).

Myös todella todella todella monet läheiset ja tuttavatkin ovat saaneet juuri lapsia tai ovat raskaana tai ovat raskaana uudestaan, ja olen onnellinen heidän puolestaan ja ihanaa kun he saavat lapsia, mutta luulen että tämäkin ahdistaa. Miksi muut luopuvat vapaudestaan? Kurjaakin kurjempaa jos olisi ollut karmiva päivä esimerkiksi töissä, eikä sen jälkeen saisi rentoutua miehen kainalossa punaviinin kanssa elokuvasta nauttien, vaan olisi pakko huolehtia lapselle ruokaa ja viihdyttää sitä ja käyttää pesuilla ja lukea satu ja nukuttaa. Argh. Missä minä? Hmm... niinpä. Missä minä. Enpä tiedä sitä vielä itsekään niin ottaisiko siihen sitten jonkun ylimääräisen kenestä huolehtia kun ei osaa pitää vielä huolta itsestäänkään... Sekö on pelkoni syy? Tiedän että huolehtisin lapsesta ja tietysti rakastaisin sitä täydestä sydämestäni, mutta unohtaisin itseni ja keskittyisin ennemmin siihen. Ja sitten olisin juurikin tuollainen lähiöäiti jonka maailmaan ei kuuluisi muuta kuin tuo lapsi.

Minun pitää siis oppia tuntemaan ensin itseni, järjestää maailmani niin että osaan huolehtia itsestäni ja että olen tyytyväinen sen kaikkiin osa-alueisiin, niin ehkä sitten olisin valmis äidiksi.

Ps. Ihana mieheni lupasi tehdä sen kaiken lapseen liittyvän hössötyksen ettei minun tarvitse

Pps. Miten voin olla ilman derby-treenejä lähes vuoden sitten kunhan joskus lapsi minut yllättää?????!!!!