raita

5.12.2012

Pöytälaatikko- ja jälkikirjoituksia

Eipähän ole taas ollut ainakaan tylsää.

Mieli heittelee laidasta laitaan päivittäin, ja koskaan ei voi tietää millainen olo on seuraavana päivänä. Ja tämähän ei siis katso että nyt olisi jotain kivaa tekemistä, vaan huono päivä tulee tekemisistä ja menoista välittämättä.

Pahuksen sunnuntait. (ok, nyt viikonlopun sunnuntain olin kipeänä joten sitä ei lasketa) Odotan viikon ainoaa vapaata päivää kuin kuuta nousevaa ja joka kerta se tulee olemaan se viikon pahin päivä itkukohtauksineen ja ahdistuksineen. Jaa miksi? Koska on aikaa ajatella. Aikaa pysähtyä miettimään mitä on ja mikä on. Tällöin arki tukahduttaa. Laskut jää maksamatta, kissankakat siivoamatta, tukka pesemättä. Lista on loputon. Yritän tällöin lukea kirjoja tai katsoa elokuvia että saisin hetkeksi unohtaa oman elämäni, ja sen keskeneräisyyden ja päättämättömyyden.

Viime viikolla tämä päivä pamahti tiistaille ja olin taas jossain synkissä syövereissä. Sen tuloksena juoksin keskellä yötä joenrantaan ja itkin. Ja sain pitkästä aikaa kirjoitettua yöpöydänlaatikkoni kirjoitusvihkoon, sillä sinä yönä minut pelasti pitkäaikaisin ystäväni. Kuu.

Me and You

I had a bad day. The world turned it´s back on me. No hope. 
Everything was gone. Nothing but emptiness.

No hope.

Nothing but darkness. Everywhere. Dark whispers.

The river shouted. The river called my name. It was calm and calling. 
Smooth darkness with cold hands. 

Suddenly you were there. Smiling at me. Like you always were when I needed you.
Brightened my gloomy night and my gloomy thoughts.
Saying: "It´s all right, it´s ok to be sad.

We were quiet for a while. Watching the river and it´s promises. 
Soon the river was quiet and you were hugging me. 
Watching me with your blue eye.

Now I was calm. Walking away.
Turned my back on you and walked away.

Reaching the yellow light. It was getting closer.

I had to turn for the one last time and say thank you.
"Thank you", I said. Twice.

Suddenly the yellow light was gone and there I was back again standing under your blue eye. 
You said "You´re welcome".
I laughed out loud. 
And from that moment on, I knew there will always be someone to look after me. 

You, my moon, you are always there for me.  

-Hannah

Ps. Ettei ihan synkäksi mene koko teksti, sillä olenhan puoliksi suruinen ja iloinen, laitan kuvan pikkujouluistamme.

Käytiin meinaan takomassa paikallisella pajalla Taitokorttelissa. Ihan turkasen kivaa niinkuin kuvasta voi päätellä. Huudon kanssa piti rautaa takoa! =D

Mutta oikeasti pelkäsin pikkujouluja paljon, sillä viime vuonna katsoin kelloa jo kahdeksalta että pääseekö jo pois ja inhosin itseäni ja seuraani, ja koko ilta oli kaamea. Sen seurauksena päätin etten ole enää vuoden päästä tuolla töissä. Ja kuinkas kävikään, tuolla ollaan edelleen, mutta ensi kertaa minulla oli oikeasti hauskaa tuolla. Ja nauroin oikeasti enkä vain kohteliaisuuttani. Ja viimeisimmästä baarista lähdin kotio kolmen aikaan yöllä. Ja aamulla yhdeksään töihin. Ja olin ehkä hieman vieläkin huppelissa. Ja lähdin ajoissa kotiin töistä kun alkoivat muistella mitä juotiin edellisenä päivänä. Ja menin pitämään treenit illalla, päiväunien jälkeen. Ja lauantai aamuna treeneihin ja pitämään testiä tuoreelle lihalle. Ja illaksi vanhojen ystävien kanssa syömään. Ja alkoi koskea mahaan. Ja sunnuntain olin kuumeessa. Ja maanantaina maha oli sekaisin. Ja päädyin että kyseessä oli ruokamyrkytys. Ja tiistaina töihin. Ja keskiviikkona pikkujouluilemaan ystävien kanssa. Ja...
Olipahan rankka putki, mutta touhuaminen eikun jatkuu!!!

Katsotaas sitten taas ehkä viikon päästä miten tämä putki jatkuikaan!

Pps. Tuli se toinenkin harmaa piilolinssi vihdoin! Näkyi noissa edellisen postauksen kuvissa, mutta tässä vielä pari kuvaa. Kiitos ja hei hei!




2 kommenttia:

  1. Noi piilarit on kyllä aika jänskät, silmät näyttää hurjan paljon isommilta. :) Huippu kyllä tuo raudantakomis- kuvakin, ei ihan heti ois siusta tullut mieleen! :D ♥

    VastaaPoista
  2. On noi linssit kyllä kivat! Ei malttais enää omia silmiä pitääkään =D

    VastaaPoista