ikävä

hmph... mulla on ikävä jotain mutta en tiedä mitä. Varmaankin siis same old same old "en tiedä kuka mä oon".

katse tulevaisuudessa vai menneessä?

Huomaan asioita mistä olen ollut vahvasti jotain mieltä joskus nuoruudessa, ja olen tällä hetkellä jotain ihan päinvastaista. Mutta toisaalta taas olen täysin samanlainen kuin teininä ja löydän esimerkiksi vanhoista kuvista vaatteita joita edelleenkin pitäisin! Eli olenko jossain välissä unohtanut itseni?

Ulkonäöstäni huolehtimisen olen unohtanut kyllä. Oli aikoja jolloin en lähtenyt kouluun jos tukka ei mennyt hyvin. Ilman ripsiväriä ja rajauksia en näyttäytynyt missään, ja huulilla oli aina punaa. Ok, huulilla oli myös limen vihreää, valkoista, hopeaa, tumman violettia... Oh my, jotain ihan karmivaa. Hmm, toi violetti ei tosin ollut paha, saattaa jämät olla edelleen laatikossa =)
Ystäväni muistutti joskus minun sanoneen lukioaikoina etten kävele ikinä matalilla kengillä, enkä myöskään omistanut sellaisia. Korot olivat aina vähintään 6 senttiä ja ylöspäin.
Mutta kuitenkin, mitä mä olen nykyään. Työpäivänä päällä: farkut, joku toppi jonka päällä joku paita, jotkut kengät. Työpäivänä naamalla: useimmiten ei mitään! Työpäivänä tukka: pannalla tai ponnarilla ja pannalla. Ilman mitään aineita niin että se varmasti on kamala takku/rasvainen lätty työpäivän jälkeen.

What the f*** happened!???!!! Onko mulla siis ikävä sitä minua mikä joskus olin? Naiivia tyttöä suurine unelmineen? Hyvällä itsetunnolla siunattua maailmanmatkaajaa? (itseni mielestä siis olin silloin) Voi olla. Voi olla että haluaisin sen elämän innon mikä silloin oli. Kun kaikki oli uutta ja ihmeellistä, ja riitti energiaa tehdä koko ajan jotain. Miksi silloin ajattelin että maailma on täysin avoinna minulle ja voin tehdä mitä ikinä haluan? Miksi en enää? Onko maailma sulkenut oviaan?

Ei, minä olen sulkeutunut itse. Avannut ehkä silmiä enemmän maailman todellisuudelle enkä sille fantasialle mitä joskus näin. Ääää, tieto lisää tuskaa, eikös? Mä lyttään itseni asioissa jo ennen kuin olen niitä suorittamassa. "Kuitenkin se menee pieleen, et onnistu, älä edes yritä". Haluaisin sen ennakkoluulottomuuden takaisin mikä nuoruudessa oli. No joo, en ole vielä niin vanha (enhän?) että  voi puhua kaukaisesta nuoruudesta, ja olen edelleen nuori ja elämä edessä. Mutta kun ei tiedä mitä se elämä tuo mukanaan. Haluan tietää! En pidä tälläisesta tietämättömyydestä.

Mutta tulevalta toivon että saan revittyä itseni harmaasta arjesta ja alan taas olla oma itseni. Sellainen joka uskaltaa olla oma itsensä vaikka sitten siinä vihreässä huulipunassa. Ehkä sen myötä löydän myös elämälleni oikean suunnan...