Enempää en jaksa selventää niistä, enköhän mä ole terrorisoinu kaikkia jo ihan tarpeeks mun pään ristiriidoilla.
Mutta elokuvat. Olen katsonut niitä tänään 5 ja taidan katsoa vielä yhden. Mikä se on, en tiedä. Elokuvat ovat aina niin paljon kiinnostavampia ja mukaansatempaavampia kuin oma elämä, joten pahoina päivinä niiden maailmaan haluaa uppoutua ja unohtaa omat ongelmat.
1. Hocus Pocus
Tämän elokuvan otin lainaan ystävältäni. Olen katsonut sen joskus kakarana, joten eihän se enää niin vakuuttava ole, mutta noidat ja Halloween toimivat aina.
2. The Circus
Charlie on aina vaan niin söpö. Ja sirkusteema ei koskaan voi pettää missään muodossa. Olen nähnyt elokuvan aiemminkin, mutta silti suutuin töllölle kun se ei ollutkaan nauhoittanut elokuvan loppua, vaan se katkesi kesken kaiken. Ja kun näitä klassikoita en ole vielä saanut itselleni hyllyyn hommattua, harmitus oli suuri.
testailin kameraa |
3. Cry-Baby
Omistan elokuvan, mutta jos se tulee töllöstä keskellä kurjaa sunnuntaita, on se katsottava. Mieluiten olisin katsonut ilman tekstityksiä, nimittäin jokainen suomentaja keksii aina uudet nimitykset sanoille squares ja drapes. Tällä kertaa ne oli niinkin kammottavat kuin tavikset ja sähikäiset. Huh huh!
Mutta on se Johnny aina niin ihana tässä. Lapsuuden lempielokuva ei petä koskaan. Ja Wanda. Oih. Niin kaunis aina!
mmmmmmmm... |
Leffakanavalta bongattu kauhupätkä. Sanoisin että ihan karmeeta kuraa koko elokuva. Ainut vaan että minua riipii pellet ja nuket, varsinkin kauhuelokuvissa, joten pellenukke oli todella karmiva. Muuten elokuva oli kaikinpuolin epäuskottava (no milloin kauhu olisi uskottava?), tyhmine päähenkilöineen ja niiden pelkoineen. Kuka lapsi haluaa jäädä yksin kotiin vapaaehtoisesti, pelaamaan tietokonepelejä, jos edellispäivänä sen kimppuun on hyökännyt pelle niiden omassa kellarissa?
5. Kissojen valtakunta
Tämä tuli myös eilen töllöstä, mutta sus siunatkoon, suomen kielellä, joten eihän sitä voinut katsoa. Sain onneksi eilen myös tämän lainaan ystävältä, joten nyt sai hyvillä mielin katsoa alkuperäiskielellä. Ja ainahan japanilainen animaatio piristää, vielä kissoilla höystettynä. Malttaisin vielä muutaman viikon niin näen nämäkin hahmot Ghibli-museossa Tokiossa!
6. Saas nähdä...
Ps. Oon blondi. Siis oikeesti, en henkisesti niinku yleensä. Mansikkavivahteella tosin kun se punainen ei suostu irtoamaan...
kärsineet eiliset meikit naamalla...uuh |
The Circus! Miksi olen missannut täysin että se on koskaan edes tullut televisiosta?! Ärrinmurrin. Olet söpö tuossa alimmassa kuvassa =) Mikäs sai sinut blondaamaan hiukset? onko tavoitteena ihan blondi vai jokin muu väri? =)
VastaaPoistaSe tuli pari viikkoa sitten. Teema-kanavan ohjelmat jää aina huomiotta itselläkin. Tuota sunnuntai klo 18 aikaa kannattaa pitää silmällä, sillon pyörii aina joku klassikko =)
PoistaKesä sai blondaamaan. Punainen on todella paha ylläpidettävä kesäisin kun joka päivä käy suihkussa, joten joka päivä pitäisi myös huoltaa väriä. En jaksa/ehdi. Yritän tästä nyt saada sen suht valkoisen, koska sellaisen blondivärin ehkä juuri ja juuri kestän =D syksyllä sitten taas punaista. Ehkä... ;)