Heräsin viideltä kun mies tuli kotiin töistä. Nukuin siis reilusti yli 14h. Ja olisin voinut kääntää kylkeäni jatkaa unta tämän päivän.
Mikään ei kiinnosta ja suututtaa kaikki. Tekisi mieleni huutaa ja raivota. Ja toisaalta puhua. Puhua kaikesta mikä vaivaa ja painaa mieltä. Mutta suu pysyy visusti kiinni. En halua vaivata ketään ongelmillani. Ja kesä on taukoa ettei käy puhumassa istunnoissa.
Haluan pois. Haluan että kaikki olisi toisin. Haluan pois. Kauas pois. Pois täältä, pois omasta elämästä, ettei sitä tarvitsisi miettiä.
Tämän laukaisi mahdollisesti mieheni lause eilen. Joku suuttumuspuuska minulla taas meneillään, ja ketutuksissani piirtelin kun suutani en saanut auki puhuakseni. Piirsin kuvan riipuksesta. Mies kommentoi että se on hieno. Siltä istumalta aloin selventää mitä materiaalia se on, miten se on työstetty, miten nauha pujotetaan riipukseen... Suuttumus unohtui. Mies totesi: sinun pitäisi tehdä tuota työksesi. Heräät eloon ja innostut, kun teet ja puhut tuollaisista asioista.
Tiedän. Tiedän, tiedän, tiedän.
Jatkuvaa tappelua pään sisällä. Nyt on vakituinen työpaikka, palkankorotus tulossa kunhan pomot saa määrän sovittua, työt alkaneet onnistua pikku hiljaa jne... Mutta mä vihaan tuota kiirettä töissä. Tai sitä aikataulua millä siellä töitä tehdään. Kaikki valmista heti nyt ja vain ehkä 1 henkilö tekemässä yhtäkin projektia. Vihaan toimistotöitä. Vihaan sitä että joudun teeskentelemään jotain mitä en oikeasti ole. Vihaan etten saa näyttää töissä siltä miltä oikeasti haluaisin.
Haluaisin tehdä töitä käsilläni. Piirtää, maalata, askarrella, rakentaa, sisustaa, ommella, näperrellä, käyttää mielikuvitusta... Olla luova. Mutta kuka käsityöläinen saa sellaista palkkaa kuin minä nyt? Jos ei ole erityinen lahjakkuus. Heittäisin kaiken, tuloni ja ammattini, menemään. Mutta olisin onnellinen? Miksen uskalla ottaa sitä hyppyä? Miksi kulutan itseni ja luovuuteni ja mielikuvitukseni menemään mielikuvituksettomassa työssä istuen tietokoneella päivät pitkät?
 |
| Tämän paremmin en osaisi tilannetta kuvata. Minä vs minä. |
Ja nyt tuli itku kun tajusin. Kokeilin olla ottamatta litiumia. En ole syönyt sitä viikkoon. Onko se lääke turruttanut minut? Tuudittanut minut ajatukseen että elämäni on hyvä näin, tässä työssä, tässä asunnossa, tällä paikkakunnalla? Onko se hyvä vai huono? Olin onnellinen pitkään, pohjamutia en nähty eikä muisteltu? Kumpi tapa on onnellisempi? Jos on onnellinen, onko sillä merkitystä miksi ja minkä takia?
Mutta nyt minä en ole minä! En minä ole mikään hiton rakennusinsinööri! En minä ole numeroita pyörittävä matemaattinen henkilö joka ajattelee asioita järjen kannalta! Olen aina ollut ennemmin tunneihminen, katson maailmaa visuaalisesti, mikä on kaunista ja mikä ei, kurkin laatikon ulkopuolelle ennemin kuin sen sisälle. Olen oman elämäni taiteilija jos todellinen taiteilija en välttämättä olekaan. Ja silti olen tässä? Miksi? Miksen ole vielä päässyt tästä pois?
Olisiko olemassa jossain oraakkeli joka osaisi kertoa mitä teen...?
hmm..aika moni (köyhä) taiteilija tekee taiteilun mahdollistamiseksi palkkaduunia päivisin. Etköhän sinäkin voisi käyttää vapaa-ajan just siihen mitä haluat oikeasti tehdä ja pistät työaikana vain aivot nollille ja tienaat rahaa. Mä elää kituutan taiteillen ja pöllöillen osa-aikatyöttömänä, musta ois ihanaa kun ois joku tasanen toimeentulo :)
VastaaPoistaps, tsemppihali <3
Poistamut se tuossa taitaa ollaki kun ei jää aikaa sille taiteilulle. Koko ajan ylitöitä ja kiirettä, niin sitten ei enää iltaisin jaksa tehdä yhtään mitään... No ei mitään asioita ole kiveen vielä hakattu =) ja elämää edessä (toivottavasti) niin ehtiihän tässä tehdä vielä vaikka mitä!
PoistaT. piristynyt! (vaikka luvattu palkankorotus oli mitätön)
Omasta mielestäni elämässä pitää kyllä tehdä juuri sitä mistä itse pitää, ja mikä tuntuu itselle kotoisalta. Jos ei halua istua toimistossa, niin lähtee sielt maailmalle. Kyllä siihen toimiston penkkiin aina joku uusi työmyyrä saadaan. : --D Sillä.. Mikä tarkoitus elämällä, ja omilla teoilla on jos ei niistä saa tyydytystä ja onnellisuutta. Mutta aikaahan aina on, niinkuin toivoakin! Joku muu voi tietysti ajatella toisin, mutta tässä nyt oli jotakin oraakkelin mielipiteitä. : --)
VastaaPoistasepä se kun pää ajattelee asioista niin monella eri tapaa ettei itsekään tiedä mitä mieltä on. Toisaalta ajattelen että kyllä tän jaksaa kun ottaa vaan työn työnä ja vapaa-ajalla keskittyy sitten siihen muuhun. Mutta toisaalta tuo työ hajottaa niin paljon, ja se ei ole yhtään minua. Tai yhtään ja yhtään, olenhan edelleen insinööri, mutta jos vaikka saisin edes näyttää siellä siltä kuin minusta sisällä tuntuu niin helpottaisi heti. Eli perustan vaihtoehtoisen insinööritoimiston? =D
Poistamutta kiitos oraakkelille vastauksesta, pohdin tämän ansiosta elämän tarkoitusta eri kantilta!
PoistaJoskus elämässä vaan täytyy ottaa niitä hyppyjä tuntemattomaan, joskus se kannattaa joskus ei, mutta jos ei kokeile niin ei voi tietää :) Päätökset vaan on niin hirmu vaikee tehdä kun juurikin on tuo vakaa toimeentulo. Onks teillä mahdollisuutta saada töistä virkavapaata, niinkuin meillä kunnallisella puolella saa, jäis takaovi vielä raolleen..? :) voimahalit täältäkin! <3
VastaaPoistameillä ei taida heti olla mahdollista saada virkavapaata. Muistaakseni pitää olla joku tietty vuosimäärä ensin töissä. Ja en ole ollut tuolla kuin vajaa kaksi vuotta. Muuten hieno idea kyllä, olisin varmasti hyödyntänyt tuollaista tilaisuutta miettiä elämää ja tulevaa ihan rauhassa!
Poista