Alien

Kääk.
Mä vieraannun ihmisistä. Ja miks? Ku en tiiä!!!
Miten turhauttavaa. En osaa olla luontevasti enää ystävieni kanssa. Oikeastaan kenenkään läheisen kanssa, edes sukulaisten. Paitsi miehen kun se joutuu tätä pään leviämistä katsomaan päivästä toiseen.

Mun pää vetää niin ylikierroksilla etten pysy mukana. Oon viimeisen vuoden ajan joutunut miettimään non-stoppina mitä haluan elämältä, kuka olen, miksi olen ja kaikkee muuta kevyttä. Nyt kun pitäisi rentoutua ystävien seurassa, en yhtäkkiä osaakaan sitä. Kun pitäisi vain nostaa jalat pöydälle, nojata taaksepäin, ottaa huikka ja rupatella joutavia, alkaa pääni käymään kaikenlaisia kysymyksiä. Miksi olen tässä. Miksi juttelen tälläisia asioita. Miksi nämä ovat ystäviäni... Kyseenalaistan kaiken! Sitä kun on tehnyt niin kauan omasta itsestään, sitä alkaa myös tekemään muista.

Mä otan kohta loparit tästä päästä ja vaihdan tän johonkin toiseen.
Tosin tänään kävin pitkästä aikaa mielenterveyskeskuksella juttelemassa, ja mainitsin tästä samaisesta aiheesta, niin se täti siellä vaan innostui. Alat olla terve (tai lääkitys kohdallaan) kun osaat jo sanoa asioita itsestäsi tuolla tavalla ja osaat huomioida kun on tapahtunut muutosta.

Muutosta on tapahtunut. Tosin luulin aiemmin että hyvään suuntaan, sillä olen alkanut pikku hiljaa hyväksymään itseni. Ja toisaalta myöskin löytänyt itseni uudestaan. Olen kasvattanut itsetuntoa (joka onkin ollut hakusessa sen viimeiset 13 vuotta) joka tuntuu loistavalta! Vaikka tukka hapsottaa ja kiloja on tullut, en välitä siitä. Minussa on hyvä elää. Ja jos peilissä näyttääkin asuvan monsteri, osaan meikata itseni mielestäni ihan hyvännäköiseksi, jolloin mörkö jää sen kaiken maalin alle! Tälläinen olo on viimeksi ollut joskus teininä kun en välittänyt yhtään siitä mitä muut minulle sanoivat. Kuljin äitini 70-luvun nahkatakissa ja ylemmän luokan pojat nauroivat. Nauroin takaisin enkä välittänyt sillä se takki on maailman hienoin edelleen. Ja kukapa meidän pikkukylässä sellaista olisi ymmärtänyt. Vintagetakkia vuonna -97 kun kaikki muut pukeutuivat Adidakseen tai Nikeen. Hoh hoi...

Mutta muutos huonoon suuntaan siinä mielessä että onko tässä välissä kehittämäni suhteet alkaneet väärältä pohjalta? Kun minä olen ollut vaisu-minä? Oikeaa minua ei tunneta? Äääh, ei se niin voi olla. Siskoni tuntee minut koko elämäni ajalta ja silti olen jotenkin osannut erkaantua jopa hänestä. Ei kivaa.

Ehkä mulla on vaan nyt niin pää sekaisin oman elämäni etsimisen kanssa, niin en osaa jutustella joka päiväisiä tapahtumia enää noin vain, vaan joka kerta se sitten menisi jonnekin syvemmälle enkä jaksa sellaisia keskusteluja aloittaa, kun niitä jo yksinään pyörittää päässä päivät pitkät. Hmmm... onkohan siksi niin kun tuntuu että tuntemattomien kanssa on kivaa tällä hetkellä, koska niille voi rupatella kevyitä??? Ei tarvitse siirtyä niihin vakaviin aiheisiin koskaan?

Meinaan tuntuu että alan jutella joka kerta käydessäni melkein missä tahansa jollekin tuntemattomalle. Jään juttelemaan kaupan tädille, autan mummoa kadulla ja jutustelen hänelle samalla, olen jutustellut töissäkin (jota en oikeastaan aiemmin tehnyt) lähes mistä tahansa aiheesta. Ja sitten en osaa keskustella ystävilleni???
How fucked up am I?

Okei. Syytän osittain myös töitäni. Olen tehnyt viime aikoina todella paljon ylitöitä. En vaan enää jaksa illalla alkaa soitella kellekään, tai nähdä ketään. Treeneihin vaivaudun silloin tällöin, mutta eipä siellä jutustella. Mun sosiaalinen elämä on netissä tällä hetkellä joka on mielestäni kamalaa. Minä joka liputan ihan oikeassa elämässä tapaamisen puolesta. Minkäs teet kun istut koneella kellon ympäri, haluaa siinä vähän irtaantua töistä muuhunkin maailmaan välillä, vaikkakin sitten sen netin avulla...

Syytän myös lääkitystä. Esimerkiksi vasta tänään tajusin että miksi minun viimeisen puolen vuoden aikana tehdyt ryyppyreissut on päätyneet siihen että masentaa ja itkettää ja suututtaa. No ne samperin lääkkeet. Ne voimistavat alkoholin vaikutusta (tämä selittänee myös julmetut krapulat) jolloin ne minulla aiheuttavat tämän reaktion. Sillä tätä ei ole ollut jos olen ollut kuskina! Joten taidanpa jättää nuo alkoholihommat muille sillä osaan olla kyllä ihan tonttu ilmankin väkevää juomaa. Ja olenpahan parempaa seuraa ja itselläkin on parempi mieli...

Äh. En tiedä. Taitaa olla tämä vieraantuneisuus monen asian summa, joten täytyy malttaa odottaa jos töissä helpottaisi vähän, että alkaisiko tämä tyttö rentoutumaan siinä vaiheessa...

ps. tulipahan saarna

pps. haluan lomalle

ppps. haluan uudet kengät (ja tatuoinnin ja lävistyksen ja derbyluikat ja ja ja...)

pppps. olen facebook-kirppis-addikti