raita

26.6.2012

Shopaholic, part II: Iron Fist and then some

Siis kaksi blogijulkaisua peräkkäin, samana päivänä, minulla? Ei voi olla totta.
Mutta tänään. Se tapahtui.
I died a bit and went to heaven.
Kengät tuli postissa.

Kirkkaanpunaiset kiilanilkkurit. Etsin niitä lähes puolitoista vuotta kunnes löysin ne täydelliset. Ja kenenkäs muun kuin Iron Fistin. Siis täydelliset kengät. Kallokuviot ja kaikkea. Ja ihan törkeän halvalla koska olivat samplet. HUAAAAAAAH!!!! Kikattelin ääneen kun sovitin kenkiä jalkaan. Olin onneksi viisas ja tilasin kokoa suuremmat kuin oma jalkani on, sillä edelliset rautanyrkkini ovat hieman liian pienet, vaikka kokoa 36 ovatkin.
Mutta kiitos luottokortti (pahuuden siemen!), että omistan nyt nämä ihanuudet! Voiiiiiih!

Tilasin samalta Ebay:n myyjältä myös tämän ihanan Iron Fistin t-paidan. Se pääsee huomenna heti töihin päälle! Eikun eipäs pääsekään, liian virallinen palaveri huomenna, ei voi pukea luurankoja. Pyllystä tälläinen työ.

Viime viikolla löysin alennusmyynnistä myös tämän ihanaisen polkadot-laukun, jonka tarvitsen lentolaukuksi. OIH! HUIH! VOIH! Kiitos Seppälä kun alensitte laukun jota himoitsin jo keväällä!!!
Taisin myös hamstrata parit korvikset ja kaulakorun Glitteristä viime viikolla, mutta en nyt löydä niitä enää kuvattavaksi. Taisin laittaa ne piiloon mieheltä ;) Eikä kun mitään en ole hommannut! Ylimääräistä Glitterin pussia ei löydy pussikorin pohjalta! Ei tartte tutkia mun kuitteja! (huijaan miestä, jos se vaikka lukee tätä...)

Huh. Mutta onneksi kohta tulee palkka. Olikohan mulla varattuna jotain goottikirppikseltä...?

Kesällä on kivaa!

Kappas kun päässä olis jutusteltavaa ja kuvia vaikka muille jakaa (öö, huono sanonnan valinta, sitähän minä tässä just teen? ), mutta ei aikaa sitten kirjoitella blogia. Harmi. Sitten käy näin että kaikki kuvat pitää törpätä kerralla koneelle ja eikä malta enää kirjoittaa kaikkea mitä on tapahtunut. Eli kuviin ja niiden kertomaan tarinaan luotetaan jälleen kerran. Jostain syystä (liekö juhannuksen aiheuttamia huuruja) kuvat on melko epätarkkoja. Tai sitten ei vaan malta keskittyä kuvaamiseen, kun haluaa nauttia siitä hetkestä muutenkin kuin linssin läpi.

Mutta tää himoshoppaaja siis shoppaa kaikkee. Tällä kertaa myös kesäkukkia ja perennoja pihalle. Kuvat on otettu kuun alussa, joten istutukset ovat tähän mennessä jo rehevöityneet kauniimmaksi.


Kuorikkeena käpyjä, itse kerättyjä tietysti


Viime kesänä istutetussa kirsikkapuussa oli 15 kukkaa!!!

Puun alla asuu perhe



Kuivina päivinä meillä grillataan ruoka, oikeastaan aina.



Tää napostelee mun käpykuorikkeita

mansikanmollukka ja tavan tollukka

Parasta. Riippumatto.

Esko nukkui tässä asennossa ainakin puoli tuntia. Aurinko. Nam.

Ulkona on kiva lakata kynsiä kun ne kuivaa nopeasti.
Pääsin myös jeteilemään miehen kaverin vesijetillä! Voihan rakkaus. Oli pakko kokeilla pääseekö lujaa, ja pääsihän sillä. Jo ekalla ajokokeilukerralla ajoin täysiä, eihän sitä muuten voi ajaa, eihän? =)
hypin tasajalkaa laiturilla innoissani. hiiiiiiiiiiiih!!! Jesse-koira ei niin innoissaan ;)

hymy korvissa kun saa leikkiä uudella lelulla!

Kyydissä olo jännitti enempi. Huusin ja nauroin yhtä aikaa koko ajan =D

Pois tullessa takamus oli jo hellänä aaltojen paiskeesta, ja ei se vesikään niin lämmintä ollut =/


Käytii vesiurheilupäivän päätteeksi baareilemassa ja keilaamassa ystävien ja niiden miesten kanssa. Kamera jäi kotiin (onneksi), mutta sain nassukuvan otettua ennen lähtöä. On se kumma kun nykyään pitää aina se kamera kaivaa esille, tapahtuu mitä tahansa. Hullua. Toisaalta, olen tainnut tehdä sitä aina, mutta nykyisin kuvanottaminen tulee tarinan kanssa. Pää kehittää samalla tekstiä mitä minkäkin kuvan kohdalla aikoo kirjoittaa. Mutta minun tapauksessa se teksti jää aina kirjoittamatta, sillä laitan nämä kuvat kuitenkin koneelle aina liian monta päivää myöhemmin.

Juhannus meni rauhallisesti mökillä. Ah, ihana mökki, me näimme jälleen.
Ystäväni miehensä kanssa tuli sinne myöskin, unohtamatta vanhempiani jotka asuvat mökistä ehkä puolen kilometrin päässä. Virvelöintiä, savusaunomista, muurinpohjalettuja, soutamista ja juhannuskokkoa. Siinäpä ne tärkeimmät.
Tultiin mökille klo 04.00 perjantai-aamuuna. Aurinko paistoi eikä olisi malttanut mennä nukkumaan. Joutsenet ui nätisti järvellä (nuo kaksi valkoista pistettä)

Savusauna koristeltiin pihlajapuilla.

Meidän luksussuihku savusaunan rannassa. Onko ihanampaa kuin keskiyön aurinko ja lämmin suihku järvimaisemalla? Enpä keksi parempaa...


Naapurin roihut

Meidän kokko joka kasattiin ehkä 10 minuutissa. Ai mitä risuja meidänkö mökillä?



Esko jahtasi narua puuhun kuin orava. Esko tosin myös söi oravan =(

Emäntä huussissa. Kiitos kuvan ottaneelle miehelle.

Joutsenet meidän rannassa.

Keskiyön kamerahippa =)

Lipokkailla ja kamera silmillä tuollaisessa juurakossa, jäin jälkeen ja hävisin...
Mutta kesä on kyllä ihanaa aikaa. Harmi että suurin osa siitä menee töissä... Mutta hei, onhan mulla vielä 5vkoa lomaa pitämättä! Ha haa!!! En valita yhtään! Ja ennen sitäkin on vaikkkkkkka mitä! Jeij!

15.6.2012

Eka loma

Nii siis, oltii siellä mökillä tosiaan koko viime viikko.
Meinas ihan itku tulla viime sunnuntaina kun piti lähteä sieltä pois. Mökki on mulle rakkain paikka tässä maailmassa. Sinne mahtuu paljon hienoja muistoja, ja sinne on aina ihana mennä. Siellä saa rauhottua ja minnekään ei ole kiire. Mutta siellä saa myös puuhastella kaikkea ihan omassa rauhassa ja risusavottakaan ei tunnu työlle.

Tää uimamaisteri polskutteli koko loman. Ihan tasan tarkkaan aina kun sen päästi ulos ja hetken silmä vältti, niin alkoi kuulua haukahtelua järvestä. Siis Urpon mielestä järvessä tulee haukkua koko ajan.


Lomalla on paras aamupala. Teetä, karkkia, sipsejä ja uusin Elle (luen lehtiä todella harvoin joten mulle tälläinen on luksusta)

Mökin keittotilan yläkaappien päällä oli paras paikka

Yöllisiä kuvauksia


Lupo-koira kävi kylässä mökillä serkku-tytön kera.


Uinnin jälkeen on pakko möyriä mullassa ja hiekassa

Kissakaveritkin pääsivät ulos ja oppivat kerralla pihakissoiksi! Raukat vaan joutuu kotona nyt taas olemaan sisällä...

Heinänsyöntikisa

Uistin tipahti laiturin päähän eikä koskaan löydetty sitä!?

Kirsikat ja maisema

Kirsikat ja takamus

Kirsikat ja minä

Kirsikoiden surullinen kohtalo! (ok, mä söin toisen, mut toista kokeiltii syötiksi ja kala söi sen!!!)

saunan jälkeen on kiva vilvoitella keinussa ja katsella maisemia. Rauhoittavaa.

Ihan perus mökkiluukki. No ei vaan siellä IKEA:lla piti käydä...

Miehen mielestä paras kuvakulma minusta. Jaa miksi?

Horotuskuvia kivikossa =)

Onnista oli helppo otta kuvia ulkona kun se ei juossut karkuun. Paavosta näin ollen ei ole oikein yhtään kuvaa.

Esko yritti murtautua liiteriin =)

Äiti toi mökille ihania orvokkipatoja. Mietin jo hetken että nappaan tuon emalipadan itselle mukaan =)

Tässä on tulossa jotain hyvää...

American style cherry pie!!! Sain vihdoin ja viimein aikaiseksi kokeilla reseptiä (ja kun on saatavilla tuoreita kirsikoita) ja siitä tuli hyvää! Ei niin hyvää kuin olisin halunnut, joten reseptiä on hieman muokattava seuraavalla kerralla ;)

Missä mun piirakka???

Piirakan sisältöä. Eli mun mielestä tuo hyytyi liikaa, itse pidän sellaisesta jonka täyte on enempi kastikkeen omaista (eli kunnollista amöriikkkalaista), joten maizenaa vähempi...

Äitin kirsikkapuussa oli paljon kukkia! Tässä tosin näkyy nyt vain ihan vähän...


Oli meillä jopa ehkä kaksi aurinkoista päivää, mutta maltoinko tuossa istua ehkä puolisen tuntia jos sitäkään. Ennemmin taidan aina tehdä jotain kuin makoilla vaan...
Mutta lomasta selvitty ja loman seuraavasta työviikostakin (barely), joten eikun odottelemaan heinäkuun kolmatta viikkoa jolloin minulla on lomani toinen osa!